(Julkaistu Kunnallisalan kehittämissäätiön blogissa 2.4.2014)
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kertoi maan hallituksen laativan vaikuttavuusarvion kehysriihen säästöpäätöksistään. Tämä lupaus lausuttiin, kun lapsilisien leikkauspäätös nostatti maassa suuren keskustelun.
Siksi selailin erityisellä mielenkiinnolla läpi valtiovarainministeri Urpilaisen itsensä tilaamaa tutkimusraporttia neljän kuukauden takaa. Valtiovarainministeriön julkaisema Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua(11/2013) havainnoi terävästi suomalaisen perhepolitiikan tilaa.
Raportti käy oivaksi pohjaksi hallituksen vaikuttavuusarviointiin. Se muun muassa toteaa, että ”Lastensuojelun kehitys 2000-luvun Suomessa on hyvä näyttö siitä, että heikentämällä inhimilliselle kehitykselle tärkeiden julkisten palvelujen laatua ei päästä säästöihin.” Suomeksi sanottuna: väärästä päästä säästämisellä on hintansa.
Lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemisesta päävastuun kantavat kunnat. Ne samat, joilta maan hallitus on leikannut valtionosuuksia miljarditukun pois. Säästöjä pohditaan kipeästi joka kunnassa. Hommaa ei helpota, että monissa kunnissa lapsi- ja perhepalvelujen kokonaiskuva on hahmottamaton. Aika ajoin lastensuojeluilmoituksen tekeminen on yhdeltä viranomaiselta myös toimenpide siirtää se seuraavan viranomaisen huoleksi. Lisäksi lapsia tuetaan yhtäällä ja vanhempia toisaalla. Perhe itsessäänkään ei ole palveluverkossa kokonaisuus. Sosiaalitoimen henkilöstö kuormittuu ongelmilla, jotka olisi voitua ratkoa palveluketjussa jo paljon aiemmin.
Silti maassamme vallitsee harras yksimielisyys siitä, mitä pitäisi tehdä. Kaikki puhuvat ennaltaehkäisyn tarpeesta ja varhaisesta puuttumisesta. Tiukan paikan tullen se jää vain puheen tasolle.
1990-luvulla tehtyjä leikkauksia perheiden peruspalveluihin ei juuri ole kompensoitu. Esimerkkinä käynee lapsiperheiden kotiapu, jonka määrä on pudonnut kuudennekseen aiemmasta. Myös lapsiperheköyhyys on lisääntynyt ja se näkyy toimeentulotuen luukulla.
Samalla kun lastensuojelun avopalvelua on haluttu kehittää, todellisuudessa huostaanotot ovat lisääntyneet ja laitosvaltaisuus kasvanut. Hintalappu tälle on kova; laitossijoituksen vuosihinta yhden nuoren kohdalla nousee liki 100 000 euroon.
Yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta lasten kehitystä tärkeämpää asiaa ei ole. Raportti osoittaa kansainvälisiin tutkimuksiin nojaten, että panostukset varhaiskasvatukseen ja koulunkäyntiin maksavat itsensä taatusti takaisin, viimeistään myöhemmin. Silloin joskus, tulevaisuudessakin pitäisi vielä tämä hyvinvointiyhteiskunta olla olemassa.
Lapsiin ja nuoriin kohdistuneista säästöpäätöksistä sietää tehdä vaikuttavuusarvioita ja tutkimusta tarvitaan. Pilottihanke tosin on jo olemassa. 1990-luvun laman poliittiset päätökset valtion ja kuntien tasolla – ja niiden seuraukset. Niitä ei kannattaisi toistaa. Ei, vaikka miten tiukkaa olisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti