maanantai 2. joulukuuta 2013

Hanke-Suomi

(julkaistu Suomenmaassa 25.11)

Viikonlopun puoluevaltuuston kokouksessa Kuopiossa puheenjohtaja Juha Sipilä totesi Suomen olevan hankkeiden ja selvitysten luvattu maa.

Näin todella on. Sipilä viittasi puheessaan maan hallituksen työskentelytapaan, jossa liki satasivuinen hallitusohjelman teksti muuntuu neljän vuoden aikana kymmeniksi, jopa sadoiksi työryhmiksi. Kun puolueiden neuvotteluissa on tukalaa, on laiha kompromissi kirjata ylös toive "selvittää" tai "kehittää" jotakin asiaa. Sipilä totesi perustellusti, että tekijät turhautuvat, kun selvitystyö ei johda aitoihin toimenpiteisiin.

 Kyse on johtajuuden puutteesta. Jos ministeri sitoutuisi aidosti jokaiseen työryhmään, jonka allekirjoituksellaan päättää perustaa, voisi niiden työskentely olla tuloksellisempaa. Nyt virkamiehistöä ja asiantuntijoita istutetaan työryhmissä, jotka eivät johda mihinkään.

 Timanttisin esimerkki tästä lienee sosiaali- ja terveysministeriön alla tehty selvitystyö vaalien alusaikana torikeskusteluista tutuksi tulleen eläkkeiden taitetun indeksin palauttamisesta. Kun ei ollut uskallusta poliittisesti johtaa ja sanoa, että sen palauttaminen ei ole realismia, oli helppo puolivillaisesti luvata aiheesta työryhmä, joka tietenkin päätyi siihen lopputulokseen, ettei palauttaminen ole mahdollista. Että näin.

Selvitysten, hankkeiden ja työryhmien Suomi ei rajaudu vain valtionhallintoon. Olen mukana useiden kansalaisjärjestöjen hallinnossa, jossa sekä työntekijöiden että luottamushenkilöiden ajasta aivan kohtuuttoman suuri osuus kuluu erilaisten hankehakemusten laatimiseen ja projektirahojen anomiseen. Toiminta pirstaloituu, työsuhteet ovat määräaikaisia ja seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaakin on hankala kirjoittaa. Missä on kokonaisuus? Mihin projekti liittyy, mihin suureen kuvaan se kytkeytyy?

 Taustalla vaikuttavat niin omat kansalliset rahavirrat kuin EU:n rahoitusjärjestelmätkin. Hankkeiden Suomea on helppo perustella kokeilemisen, uskalluksen ja uuden luomisen eetoksella, mutta todellisuudessa voi olla kysymys uskalluksen puutteesta. Tuntuu kuin emme uskaltaisi sitoutua kunnolla mihinkään. Hanke alkaa, hanke päättyy. Välissä on työllistetty, kehitetty, innovoitu ja ideoitu. Mitä jää jäljelle?


 

Aluesairaalalla on tärkeä tehtävä

(Julkaistu lehdessä 8.11)

Ylivoimainen enemmistö suomalaisista pitää terveyspalveluja kaikkein tärkeimpänä osana hyvinvointiyhteiskuntaamme. Sairaalan vuoteella sitä muistaa, miksi veroja on kannattanut maksaa. Yhteisesti hyväksytty periaate maassamme on, että terveyspalvelut pitää olla saatavilla asuinpaikasta ja lompakon paksuudesta riippumatta.

Suurella hämmästyksellä olen seurannut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johdon enemmistön toimintaa. Sairaanhoitopiirin strategiaan kirjattu linjaus Loimaan ja Salon aluesairaaloiden palvelujen heikentämisestä on lyhytnäköinen ja kapeakatseinen. Vedotaan säästöihin, eikä niitä käy kiistäminen jos katsotaan vain sairaanhoitopiiriämme. Todellisuus on kuitenkin toinen - joku maksaa laskun aina. Ja se joku on lopulta me samat veronmaksajat. Kustannukset vain siiryvät paikasta toiseen, sairaanhoitopiiriltä Kelan matkakorvauskulujen paisuvaan sammioon. Ambulansseja vilisisi tiuhaan Loimaan ja Turun välillä. 

Pidän ongelmallisena, että TYKS:n ongelmia ei puida reilusti auki. Jos kaavaillun linjauksen mukaisesti kirurgia ajetaan aluesairaaloissa alas, johtaa se vääjäämättä myös päivystyksen loppumiseen aluesairaaloissa. Päivystäjät ovat valmiita lääkäreitä, jotka ovat erikoistumassa ja tarvitsevat erikoisalojen takapäivystäjiä. Jos kirurgiaa ei ole, ei ole myöskään kirurgeja eikä takapäivystäjää.

Ehdotuksessa esitetään, että Loimaan aluesairaalasta lopetettaisiin leikkaukset. Käytännön ongelmana kuitenkin on, että mikä tahansa leikkaus saattaa lopulta vaatia sairaalassa yöpymistä. Näissä tapauksissako potilas kiidätettäisiin TYKSiin? Toisaalta kirurgista vuodeosastopaikkaa tarvitsevat eivät aina ole leikkauspotilaita.

Tuntuu, että varsin moni asia on miettimättä loppuun asti. Yksisilmäinen kustannusten vähentämisen näkökulma ei kanna pidemmän päälle. Sitä valitettavasti suomalainen terveydenhuolto kuitenkin on pullollaan - ja siitä olemme vastuussa me kaikki päättäjät kunta-, maakunta- ja valtiotasolla.  Kun suuria ja yhä kasvavia kustannuksia kuitataan monesta kukkarosta, kukaan ei katso kokonaisuutta.

Tähän liittyen Keskusta esitti jokunen viikko sitten linjauksensa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen uudistamisesta. Siinä ydin on rahoituksen siirtämisessä yhden tahon vastuulle - niin perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon kuin Kelan matkakorvaustenkin ja yksityislääkärikorvausten osalta. Tuo taho olisi maakunta, siis nykyinen sairaanhoitopiiri.

Marraskuussa kokoontuvalla sairaanhoitopiirin valtuustolla on nyt käsissään avaimet maakuntamme terveyspalvelujen tulevaisuudesta. Ratkaisua ennen olisi varsin perusteltua kuulla aluesairaalan henkilöstön näkemystä nykyistä enemmän.

Annika Saarikko 

kansanedustaja (kesk.)