lauantai 26. lokakuuta 2013

Tuettua työtä nuorille

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitti viime viikonvaihteessa Hyvinvoinnin kantajat -seminaarissa alle 25-vuotiaiden perheettömien nuorten toimeentulotuen perusosan muuttamista tuetuksi työksi. Esitys on kannatettava. 

 
Yhteiskunta laiminlyö velvollisuutensa nuorta ja hänen tulevaisuuttaan kohtaan, jos nuorelle annettava tuki on ainoastaan euroja tilillä. Työ tuo mukanaan merkityksellisyyttä, jota pelkkä yhteiskunnan tuen varassa eläminen ei anna. Haluamme, että tässä maassa jokaiselle nuorelle luodaan kannustava perusturva. Esitys perustuu välittämiseen, ei rankaisemiseen.  

 
Työ lisää psyykkistä hyvinvointia, jäsentää ajankäyttöä, luo sosiaalia suhteita ja korottaa omanarvontuntoa. Ilman muuta tuetusta työstä saatavan korvauksen tulisi myös euromääräisesti olla toimeentulotukea suurempi. Tuetun työn myötä alle 25-vuotias nuori saisi mahdollisesti ensimmäisen kosketuksen työelämään ja sitä kautta tuikitärkeää työkokemusta jatkotyöllistymistään ajatellen. 

 
Jotkut ovat halunneet tulkita tämän tarkoittavan sosiaaliturvan muuttamista vastikkeelliseksi. Ennemminkin on kysymys aktiivisesta sosiaalipolitiikasta. Täsmätoimesta, jolla halutaan tukea heikoimmassa asemassa olevia nuoria eteenpäin elämässä. Se ei vie nuorilta rahaa pois, päinvastoin se voi mahdollistaa lisäansiot. 

 
Nimittäisin esitystämme nuoren positiiviseksi erityiskohteluksi järjestelmämme viidakossa. Siihen kohdistettava työvoimapanos ja mahdollinen euromääräinen lisäsatsaus ovat kokoluokaltaan huomattavasti pienempiä kuin esimerkiksi hallituksen kaavailu koko ikäluokkaa koskevasta oppivelvollisuusiän nostamisesta. 

 
Toimeentulotuelta toimeliaisuuteen

 
Toimeentulotuki muodostettiin alunperin viimesijaiseksi toimeentulon lähteeksi, joka voidaan antaa ihmisen avuksi taloudellisesti poikkeuksellisen vaikeassa elämäntilanteessa. Nyt vuonna 2013 todellisuus on toinen. Toimeentulotuesta on tullut pysyvä ja osalle myös ainut toimeentulolähde. Taustalla vaikuttaa erityisesti asumiskustannusten nousu.

 
Esitämme, että nyt pelkästään toimeentulotuen varassa, ilman koulutusta tai työtä elävät nuoret ohjattaisiin aktiivisten työvoimatoimenpiteiden ääreen. Näiden nuorten määrää on vaikea arvioida. Saamieni tietojen mukaan heitä on noin 10 000. Yleinen heikko taloussuhdanne ei heidän määräänsä ainakaan vähennä.  

 
Nykyisessäkin toimeentulotukijärjestelmässä on olemassa reunaehtoja ja sanktioita, joiden mukaan toimeentulotukea voidaan pienentää. Sanktiot tosin ovat kovin vähän käytettyjä ja tuovat mukanaan taas lisää byrokratiaa sosiaalitoimen työntekijälle. 

 
Uudenlaisen kannustavan perusturvan toteuttamiseksi ei välttämättä tarvittaisi uusia aktiivituen muotoja, vaan nykyisten uudenlaista käyttöä. Käytännössä tämä voisi toteutua siten, että nuorille suunnattaisiin laajemmat mahdollisuudet nykyisen työmarkkinatuen saamiseen - enää työmarkkinatuelta ei siis joutuisi tippumaan toimeentulotuelle. Samalla tuki velvoittaisi tiettyjen aktiivisten työvoimatoimenpiteiden ääreen. 

 
Toisaalta vaihtoehtona nykyisen toimeentulotuen piirissä voisivat olla velvoittavampi ote kuntouttavaan työtoimintaan tai jopa palkkatuen parempi hyödyntäminen. Nuoren työllistäjänä voisivat toimia niin julkinen sektori, kolmas sektori kuin yksityiset työnantajatkin. Suoraan todettuna: oleellista, että nuori saisi tehdä jotain. 

 
Motivoivinta ja tuloksekkainta se on silloin, kun nuoren elämänpolkua ohjataan muutoinkin kattavasti. Nuorelle pitää tarjota vaihtoehtoja. Samalla on hyvä muistaa, että töihin on vaikea mennä, jos arjesta on kadonnut rytmi, luottotiedoissa on häiriöitä tai päihteet ovat vieneet mukanaan.  Käytännössä tämä tarkoittaa viranomaisten parempaa yhteistyötä, ennen kaikkea sosiaalitoimen ja te-toimiston välillä.  

 
Toimeentulotuen maksatus kunnilta Kelalle 

 
Nykyisin toimeentulotuesta myöntämisestä vastaavat kunnat. Keskustan esitys on, että jatkossa toimeentulotuen perusosan maksatuksesta voisi vastata Kela. Kuntien sosiaalitoimelle jäisi paremmin aikaa ennaltaehkäisevään työhön ja toimeentulotuen harkinnanvarainen osuus säilyisi edelleen kunnissa. Muutoin kaikki etuudet maksettaisiin silloin samalta luukulta. 

 
Taloudellisista syistä samaan esitykseen ovat päätyneet myös sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet Kataisen hallituksen rakennepaketin säästölistaa valmistellessa. 

 
Laastarilla paikattu 

 
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko esitti loppukesällä sosiaaliturvajärjestelmän muuttamista vastikkeelliseksi. Esitys jäi toistaiseksi kovin ympäripyöreäksi ja vaille konkretiaa. Emme Keskustassa ole suorilta valmiita tekemään koko sosiaaliturvajärjelmästä vastikkeellista. Siitäkin toki pitää uskaltaa puhua - niin paljon kannustinloukkuja ja muita ongelmia nykyiseen systeemiimme liittyy. Työntekoon pitää aina kannustaa, mutta sosiaaliturvan muuttaminen vastikkeelliseksi olisi ideologisena muutoksena valtava ja taatusti muuttaisi myös työmarkkinoitamme. Näin ei kävisi Keskustan täsmäesityksessä.  

 
Syyperustainen sosiaaliturvajärjestelmämme on varsin monimutkainen ja sairaalloinen. Köyhyys, ylisukupolvinen syrjäytyminen ja jatkuva eriarvoistumiskehitys ovat hyvinvointiyhteiskuntamme syvimpiä haavoja, joita on yritetty paikata aina yhä uudenlaisilla laastareilla. Laastarit ovat monin paikoin repaleisia - perusturvamme euromääräinen taso on monin osin jälkeenjäänyt. Olemme luoneet järjestelmän, jossa työnteko ei aina ole kannattavaa. 

 
Kohti yksinkertaisempaa sosiaaliturvaa 

 
Köyhyyden ja syrjäytymisen ongelmien taustalla heijastelevat monet syyt: ennen muuta työpaikkojen ja käsillä tehtävän työn väheneminen Suomessa ja juuri nyt talouden heikko alentaa luonnollisia työllistymismahdollisuuksia. Heikkouksiamme ovat myös osatyökykyisten vähäinen käyttö työelämässä, sosiaaliturvan kannustinloukut ja kaupungistumisen ilmiön myötä erityisesti pääkaupunkiseudulla käsistä karanneet asuntohinnat. Toimeentulotuki paikkaa käytännössä poikkeuksetta asumistuen riittämättömyyttä pääkaupunkiseudulla. 

 
Sosiaaliturvareformin onnistuminen on kuitenkin pitkien taipaleiden takana - valitettavasti se nähtiin Vanhasen II hallituksen kokonaisuudistushankkeessa.  

 
Keskustan lähtökohtana on, että ihminen kantaa vastuun omasta elämästään ja lähimmistään sekä huolehtii niistä, joiden omat voimat eivät riitä. Sosiaalipolitiikan keskeinen tehtävä on ennalta edistää ihmisen omavoimaisuutta ja vähentää näin palvelutarvetta, jotta voimavaroja riittäisi palveluita joka tapauksessa tarvitseville.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuinka hallitus aikoo edistää todellista tasa-arvoa?

Hallituksen syksyisen rakennepaketin sisältö velloi tasa-arvonäkökulmasta aivan liikaa yhden asian, kotihoidontuen leikkauksen ympärillä.
 
Hallituksen historiallisena tasa-arvon edistäjänä markkinoima kotihoidontuen pakkojako ei ole oikeaa tasa-arvopolitiikkaa. Meidän tulisi vaatia vastauksia siihen, miksi naisen euro on edelleen 80 senttiä. Samasta työstä on maksettava sama palkka ja tähän on monen tahon etsittävä vastauksia.
 
Myös vanhemmuuden kustannusten jakamiseen tulisi löytää uusia keinoja. Suomessa Kela hoitaa suurimman osan kustannuksista jo nyt. Kuitenkin merkittävä osa kustannuksista jää edelleen äidin työnantajan harteille.
Esimerkiksi kustannukset pienen lapsen sairaudesta koituvista poissaoloista ja sijaisen palkkauksesta koituvat työnantajalle. Siksi kustannukset tulisi ensinnäkin jakaa kaikkien työnantajien kesken. Kustannus ei voi jakautua vain isän ja äidin työnantajille, vaan kaikille. Hyvänä vaihtoehtona pitäisin maksun keräämistä osana työntekijän sosiaaliturvamaksua, joka pidätettäisiin palkasta. Mutta myös yrittäjän eli työnantajien on hoidettava osansa.
 
Yhdyn eduskunnan Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatovin (sd.) näkemyksiin siitä, että naisten ja miesten palkkakehityksen eroja on kyettävä tuomaan paremmin esille myös työpaikkatasolla. Luottamushenkilöiden tulisi päästä tarkkailemaan työntekijöiden palkkakehitystä, jotta mahdolliset epäkohdat kyettäisiin nostamaan esille ajoissa.
 
Myös työmarkkinajärjestöillä on suuri vastuu ja myös mahdollisuus puuttua työelämän tasa-arvokysymyksiin. Ihmettelen vain, miksi tasa-arvoasia ei tunnu olevan työmarkkinapomojen miehisen joukon neuvotteluissa asialistojen kärjessä.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kunnat+Valtio = Julkinen talous

Julkinen talous on vaikeuksissa. Jyrki Katainen hallituksineen haluaa pelastaa sen. Hyvä.

Mutta mitä oikeastaan tarkoittaa julkinen talous? Se on kansantalouden osa, johon lasketaan valtio, kunnat ja sosiaalirahastot. Laajimmillaan julkiseen sektoriin voidaan katsoa kuuluvaksi myös kuntayhtymät, liikelaitokset ja valtionyhtiöt.

Kataisen hallituksen talouden pelastuspaketissa sovittiin yhdeksän miljardin sopeuttamistoimista. Korjaan: rakenteellisista uudistuksista. Se on hienompi nimi samalle asialle.

Mutta mitä oikeastaan tarkoittavat nuo sopeuttamistoimet, rakenteelliset uudistukset? Työurien pidentämisen paineen ohella linjaus merkitsee valtaisaa säästökuuria kuntataloudelle. Oikeastaan parin miljardin osalta paketti jätettiin – ei sitomatta, vaan täysin avaamatta. Todettiin, että kunnat hoitavat veronkorotuksilla tai muilla ikävyyksillä miljardin ja toiseen sitten apuja saadaan tehtävien karsimisesta. Siinä sivussa, kun täyttävät jo aiemmin tällä hallituskaudella asetetut uudet velvoitteet ja nirhivät kasaan miljardiluokan valtionosuusleikkaukset.

Ikävintä on, että rakenteellisiksi uudistuksiksi lasketaan seikkoja, joista puuttuu tyystin kokonaistaloudellinen näkökulma. Missä on ymmärrys siitä, että julkinen talous on kokonaisuus? Kansalaiselle verot ovat veroja – vain harva jaksaa palkkapussistaan erottaa mielikuvissaan osan valtiolle, osan kunnalle.

Loistoesimerkiksi tästä kokonaistalouden katsantotavan ongelmasta kelpaa kotihoidontuen kiintiöittäminen molemmille vanhemmille. Hallitus myöntää itsekin, että se kasvattaa painetta kuntien päivähoidossa. Tarvitaan lisää hoitajia ja uusia päiväkoteja. Ne maksavat euroja nimenomaan kunnille. Hallituksen tavoitteiden mukaisesti töihin säntäävien äitien verotulot eivät tuota kulua kata.

Vaikka päivähoidon rahat ovat hyttysen ininää miljardipotissa, kuvastaa se uudistuspaketin syvää heikkoutta. Uudistusten ja leikkausten kipein osa on vasta edessä. Siitä vastaavat kuntapäättäjät – juuri niiden asioiden kautta, jotka koskettavat suomalaisten arkea kaikkein lähimpää.