Keskustan
puheenjohtaja Juha Sipilä esitti viime viikonvaihteessa Hyvinvoinnin
kantajat -seminaarissa alle 25-vuotiaiden perheettömien nuorten
toimeentulotuen perusosan muuttamista tuetuksi työksi. Esitys on
kannatettava.
Yhteiskunta laiminlyö
velvollisuutensa nuorta ja hänen tulevaisuuttaan kohtaan, jos nuorelle
annettava tuki on ainoastaan euroja tilillä. Työ tuo mukanaan
merkityksellisyyttä, jota pelkkä yhteiskunnan tuen varassa eläminen ei
anna. Haluamme, että tässä maassa jokaiselle nuorelle luodaan kannustava
perusturva. Esitys perustuu välittämiseen, ei rankaisemiseen.
Työ
lisää psyykkistä hyvinvointia, jäsentää ajankäyttöä, luo sosiaalia
suhteita ja korottaa omanarvontuntoa. Ilman muuta tuetusta työstä
saatavan korvauksen tulisi myös euromääräisesti olla toimeentulotukea
suurempi. Tuetun työn myötä alle 25-vuotias nuori saisi mahdollisesti
ensimmäisen kosketuksen työelämään ja sitä kautta tuikitärkeää
työkokemusta jatkotyöllistymistään ajatellen.
Jotkut
ovat halunneet tulkita tämän tarkoittavan sosiaaliturvan muuttamista
vastikkeelliseksi. Ennemminkin on kysymys aktiivisesta
sosiaalipolitiikasta. Täsmätoimesta, jolla halutaan tukea heikoimmassa
asemassa olevia nuoria eteenpäin elämässä. Se ei vie nuorilta rahaa
pois, päinvastoin se voi mahdollistaa lisäansiot.
Nimittäisin
esitystämme nuoren positiiviseksi erityiskohteluksi järjestelmämme
viidakossa. Siihen kohdistettava työvoimapanos ja mahdollinen
euromääräinen lisäsatsaus ovat kokoluokaltaan huomattavasti pienempiä
kuin esimerkiksi hallituksen kaavailu koko ikäluokkaa koskevasta
oppivelvollisuusiän nostamisesta.
Toimeentulotuelta toimeliaisuuteen
Toimeentulotuki
muodostettiin alunperin viimesijaiseksi toimeentulon lähteeksi, joka
voidaan antaa ihmisen avuksi taloudellisesti poikkeuksellisen vaikeassa
elämäntilanteessa. Nyt vuonna 2013 todellisuus on toinen.
Toimeentulotuesta on tullut pysyvä ja osalle myös ainut
toimeentulolähde. Taustalla vaikuttaa erityisesti asumiskustannusten
nousu.
Esitämme,
että nyt pelkästään toimeentulotuen varassa, ilman koulutusta tai työtä
elävät nuoret ohjattaisiin aktiivisten työvoimatoimenpiteiden ääreen.
Näiden nuorten määrää on vaikea arvioida. Saamieni tietojen mukaan heitä
on noin 10 000. Yleinen heikko taloussuhdanne ei heidän määräänsä
ainakaan vähennä.
Nykyisessäkin
toimeentulotukijärjestelmässä on olemassa reunaehtoja ja sanktioita,
joiden mukaan toimeentulotukea voidaan pienentää. Sanktiot tosin ovat
kovin vähän käytettyjä ja tuovat mukanaan taas lisää byrokratiaa
sosiaalitoimen työntekijälle.
Uudenlaisen
kannustavan perusturvan toteuttamiseksi ei välttämättä tarvittaisi uusia
aktiivituen muotoja, vaan nykyisten uudenlaista käyttöä. Käytännössä
tämä voisi toteutua siten, että nuorille suunnattaisiin laajemmat
mahdollisuudet nykyisen työmarkkinatuen saamiseen - enää
työmarkkinatuelta ei siis joutuisi tippumaan toimeentulotuelle. Samalla
tuki velvoittaisi tiettyjen aktiivisten työvoimatoimenpiteiden ääreen.
Toisaalta
vaihtoehtona nykyisen toimeentulotuen piirissä voisivat olla
velvoittavampi ote kuntouttavaan työtoimintaan tai jopa palkkatuen
parempi hyödyntäminen. Nuoren työllistäjänä voisivat toimia niin
julkinen sektori, kolmas sektori kuin yksityiset työnantajatkin. Suoraan
todettuna: oleellista, että nuori saisi tehdä jotain.
Motivoivinta
ja tuloksekkainta se on silloin, kun nuoren elämänpolkua ohjataan
muutoinkin kattavasti. Nuorelle pitää tarjota vaihtoehtoja. Samalla on
hyvä muistaa, että töihin on vaikea mennä, jos arjesta on kadonnut
rytmi, luottotiedoissa on häiriöitä tai päihteet ovat vieneet mukanaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa viranomaisten parempaa yhteistyötä, ennen
kaikkea sosiaalitoimen ja te-toimiston välillä.
Toimeentulotuen maksatus kunnilta Kelalle
Nykyisin
toimeentulotuesta myöntämisestä vastaavat kunnat. Keskustan esitys on,
että jatkossa toimeentulotuen perusosan maksatuksesta voisi vastata
Kela. Kuntien sosiaalitoimelle jäisi paremmin aikaa ennaltaehkäisevään
työhön ja toimeentulotuen harkinnanvarainen osuus säilyisi edelleen
kunnissa. Muutoin kaikki etuudet maksettaisiin silloin samalta
luukulta.
Taloudellisista syistä samaan
esitykseen ovat päätyneet myös sosiaali- ja terveysministeriön
virkamiehet Kataisen hallituksen rakennepaketin säästölistaa
valmistellessa.
Laastarilla paikattu
Sosiaali-
ja terveysministeri Paula Risikko esitti loppukesällä
sosiaaliturvajärjestelmän muuttamista vastikkeelliseksi. Esitys jäi
toistaiseksi kovin ympäripyöreäksi ja vaille konkretiaa. Emme
Keskustassa ole suorilta valmiita tekemään koko sosiaaliturvajärjelmästä
vastikkeellista. Siitäkin toki pitää uskaltaa puhua - niin paljon
kannustinloukkuja ja muita ongelmia nykyiseen systeemiimme liittyy.
Työntekoon pitää aina kannustaa, mutta sosiaaliturvan muuttaminen
vastikkeelliseksi olisi ideologisena muutoksena valtava ja taatusti
muuttaisi myös työmarkkinoitamme. Näin ei kävisi Keskustan
täsmäesityksessä.
Syyperustainen
sosiaaliturvajärjestelmämme on varsin monimutkainen ja sairaalloinen.
Köyhyys, ylisukupolvinen syrjäytyminen ja jatkuva eriarvoistumiskehitys
ovat hyvinvointiyhteiskuntamme syvimpiä haavoja, joita on yritetty
paikata aina yhä uudenlaisilla laastareilla. Laastarit ovat monin
paikoin repaleisia - perusturvamme euromääräinen taso on monin osin
jälkeenjäänyt. Olemme luoneet järjestelmän, jossa työnteko ei aina ole
kannattavaa.
Kohti yksinkertaisempaa sosiaaliturvaa
Köyhyyden
ja syrjäytymisen ongelmien taustalla heijastelevat monet syyt: ennen
muuta työpaikkojen ja käsillä tehtävän työn väheneminen Suomessa ja
juuri nyt talouden heikko alentaa luonnollisia
työllistymismahdollisuuksia. Heikkouksiamme ovat myös osatyökykyisten
vähäinen käyttö työelämässä, sosiaaliturvan kannustinloukut ja
kaupungistumisen ilmiön myötä erityisesti pääkaupunkiseudulla käsistä
karanneet asuntohinnat. Toimeentulotuki paikkaa käytännössä
poikkeuksetta asumistuen riittämättömyyttä pääkaupunkiseudulla.
Sosiaaliturvareformin
onnistuminen on kuitenkin pitkien taipaleiden takana - valitettavasti
se nähtiin Vanhasen II hallituksen kokonaisuudistushankkeessa.
Keskustan
lähtökohtana on, että ihminen kantaa vastuun omasta elämästään ja
lähimmistään sekä huolehtii niistä, joiden omat voimat eivät riitä.
Sosiaalipolitiikan keskeinen tehtävä on ennalta edistää ihmisen
omavoimaisuutta ja vähentää näin palvelutarvetta, jotta voimavaroja
riittäisi palveluita joka tapauksessa tarvitseville.