Työ on enemmän kuin kolme kirjainta

(Julkaistu Suomenmaan verkkosivuilla 28.4.2014)

Keskusta jättää välikysymyksen työllisyydestä. Oikeastaan tuota tärkeämpää aihetta ei politiikassa juuri nyt ole.

Ihmisen elämässä onnistumisen kokemukset, uuden oppiminen, itsensä tarpeelliseksi kokeminen ja tietysti myös taloudellinen tilanne kytkeytyvät saumattomasti työhön. Kotoa periytämme myös seuraaville sukupolville mallin työhön suhtautumisesta. Viime aikoina olen kuullut monia kertomuksia työttömäksi joutumisesta. Tyhjän päälle putoamisesta, epäuskon tunteesta, itsensä turhaksi kokemisesta. Ja siitä alituisesta tuskasta: ”Olenko minä lähtövuorossa seuraava?” Kataisen hallituksen perintö on uusien työpaikkojen luomisen osalta surkea. Hallituksen itse itselleen asettamista tavoitteista mikään ei ole täyttymässä. Suhdanteiden piikkiin menee totta kai paljon, mutta politiikallakin on väliä.

Hallituksen tavoitteena oli painaa työttömyys viiteen prosenttiin ja nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Toisin kävi. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 315 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 28 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Erityistä huolta tulee kiinnittää työttömyystilastoissa nyt pitkäaikaistyöttömien joukkoon – heitä on nyt 18 000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. Samoin tuntuvaa kasvua on yli 50-vuotiaiden työttömyydessä.

Nuorisotyöttömyydestä, nuorten koulutusmahdollisuuksista ja nuorten syrjäytymisestä on tällä vaalikaudella puhuttu paljon. Hyvä niin. Tässä, jos missä hallituksen olisi toivonut onnistuvan muuttamaan kehityksen suuntaa. On sietämätöntä, että hallitus ei rohkene katsoa oman ydinhankkeensa tuloksia rehellisesti silmiin. Nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamisessa ei ole onnistuttu. Työttömyystilastot ovat siihen selkeä mittari. ”Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-maaliskuussa keskimäärin 68,7 prosenttia, mikä on 4,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin”, toteaa työ- ja elinkeinoministeriö. Äkkiseltään katsoen nämä ovat vain numeroita. Mutta niiden takaa löytyy monta tarinaa. Yt-neuvottelut, lomautukset, tehostamistoimenpiteet ja suoranaiset potkut koskettavat nyt keskiluokkaakin.

Nousukaudella saimme tottua siihen, että työttömiä ovat ne ”jotkut muut” – ne jo 90-luvun lamassa kelkasta pudonneet. Nyt työttömäksi voi joutua kuka tahansa. Ja silti: joukossamme on yhä heitä, joille työelämä ei ole syystä tai toisesta avautunut pariin vuosikymmeneen.

Työllisyystilanteen taustalla heijastelee ennen muuta talouden yleinen tila. Yritykset eivät uskalla investoida, vienti vetää heikosti, yritysten rahoituksen saaminen on hankalaa ja toimintaympäristö on epävarma. Nämä eivät tuo halua ja mahdollisuuksia työllistää. Sukupolven vaihdoksia perheyrityksissä tapahtuu liian vähän. On oleellista, että työllisyyden kasvua tavoitellaan nimenomaan yksityiselle sektorille, ei julkiselle puolelle. Kaikki eivät voi olla työssä kunnalla tai valtiolla.

Globaalit suhdanteet vaikuttavat suomalaisiin työpaikkoihin mielettömällä tavalla. Mutta on olemassa asioita, joita kyllä kotimaisella politiikalla voidaan muuttaa.  ”Yhteisöveron lasku asettaa yritysmuodot keskenään eriarvoiseen asemaan ja sortaa käytännössä puolta suomalaisista pienyrityksistä”, totesi Taina Haahti Helsingin Sanomissa (27.4.)

Tosiasia on, että viimeisten vuosien aikana suomalaiset uudet työpaikat ovat pääsääntöisesti syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Keskusta edistäisi yrittäjyyttä viiden prosentin yrittäjävähennyksellä liikkeen- ja ammatinharjoittajille, henkilöyhtiöiden osakkaille sekä maa- ja metsätalouden harjoittajille.  Toinen tärkeä avauksemme on liittynyt ensimmäisen työntekijän palkkauksen helpottamiseen tuella.

Yksi osa toimivaa työllisyyspolitiikkaa on myös joustavat ja tehokkaat työvoimapalvelut. Tässäkin on otettu viime vuosina takapakkia. TE-toimistojen oville on siellä täällä laitettu lappua luukulle, jonot kasvavat ja kaikki työttömät eivät taivu sähköisten palvelujen käyttäjiksi. Työllistämisrahoja on viime vuosina osittain tämän vuoksi jäänyt peräti käyttämättä. Osa työllisyyden parantamista tulisi olla työttömyysturvalla eletyn ajan parempi hyödyntäminen. Nykyisellään esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan yhdistäminen yrityksen perustamista tukevaan starttirahaan on turhan hankalaa. Tähän tarvitaan muutos.

Kunnissa voidaan vihdoin keskittyä oikeisiin asioihin

(Kannanotto 11.4.2014)

 

Kataisen hallituksen päätös luopua kuntien pakkoliitoksista mahdollistaa sen, että kunnissa Varsinais-Suomessa ja muualla voidaan vihdoin keskittyä oikeisiin asioihin - palvelujen uudistamiseen sekä elinkeinopolitiikkaan ja muuhun kehittämiseen, jolla parannetaan taloutta ja työllisyyttä.

Keskusta on koko vaalikauden tähdentänyt, että suurkunnilla ja pakkoliitoksilla ei ratkaista Suomen ongelmia eikä turvata lähipalveluja. Meille on periaatteellinen kysymys, että kuntalaiset ja kuntien päättäjät voivat itse päättää kotikuntiensa tulevaisuudesta. Liitoksia voi jatkossakin tapahtua, kuten Varsinais-Suomessa tähänkin asti, eli vapaaehtoiselta pohjalta.


Nyt tehty hallituksen ratkaisu antaa vihdoin erityisesti Turun ympäristökunnille työrauhan oikeisiin asioihin.
Valitettavasti joutuu kuitenkin kysymään, miksi hallitus poltti valtavasti aikaa, voimavaroja ja veronmaksajien rahoja sellaiseen asiaan, joka oli alusta lähtien tuomittu epäonnistumaan. Kehitystyö kunnissa on ollut kolme vuotta liki pysähdyksissä tämän takia. Turhautuminen ja epävarmuus on leimannut päättäjien ja virkamiesten mielialoja.


Jos kuntauudistuksella tavoiteltiin Keskustan pyyhkimistä pois Suomen kartalta, kävi juuri päinvastoin. Joka tapauksessa hallitus hautasi tänään itse toimikautensa suurimman asiakokonaisuuden.

 

Nyt tärkeintä on saada sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen kunnolla eteenpäin. Siihen saatiin ratkaisu, kun oppositio tuli apuun. Keskustalle uudistuksen valmistelussa tärkeintä on turvata lähipalvelut koko Suomessa sekä kuntien ja kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet. Tähän on puolueiden yhdessä tekemän linjauksen pohjalta kaikki mahdollisuudet. Keskusta on motivoitunut uudistustyöhön.

Nuorisotakuu ei toimi kunnolla

(Kannanotto 9.4.2014)

Työ- ja elinkeinoministeriön tänään esittämä väite, että vuoden 2013 alussa voimaan astuneesta nuorisotakuusta olisi ollut hyötyä, ei pidä paikkansa varsinkin, jos asiaa tarkastellaan työttömien nuorten kannalta.

Nuorisotakuu säädettiin lupauksella tarjota jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Kaikilla mittareilla mitattuna tilanne nuorten kohdalla on vain vaikeutunut nuorisotakuun ensimmäisen voimassaolovuoden aikana.

Jos jossakin, tässä asiassa Keskusta olisi toivonut Kataisen hallituksen onnistuvan.

Vuonna 2013  alle 25-vuotiailla noin joka neljännen ja alle 30-vuotiailla vastavalmistuneilla reilun kolmannen työttömän nuoren kohdalla nuorisotakuun lupaus jäi toteutumatta, jossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna. Myös pitkäaikaistyöttömien nuorten määrän kohdalla tapahtui kasvua.  

Nuorisotakuun tavoitteet ovat oikeita, mutta hallitus on omilla toimenpiteillään murentanut sen toteutumista. Hallituksella on totisesti parannettavaa toimissaan aktiivisen talous- ja työllisyyspolitiikan hoitamisessa. Samaan aikaan hallitus on leikannut nuorten koulutuksesta sekä työpajatoiminnasta.

Nuorisotakuun toimeenpanoa on vaikeuttanut myös hallituksen toteuttama työ- ja elinkeinotoimistouudistus, joka on sitonut työvoimaneuvojien aikaa heidän varsinaiselta työltään palvella asiakkaita. Kaiken huipuksi hallitus päätti leikata tälle vuodelle työ- ja elinkeinotoimistojen määrärahoista 11 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa noin 70 työvoimaneuvojaa vähemmän. On käsittämätöntä, että työttömyyden kasvaessa budjetoituja työllisyysperusteisia määrärahoja jää vuosi toisensa jälkeen käyttämättä.

Nuorisotakuun toteuttamisessa ongelmalliseksi on myös osoittautunut riittävän tiedon jakaminen yrittäjille nuorten työllistämiseen saatavasta tuesta. Tämä yhdistettynä tukimallien byrokraattisuuteen estää niin ikään nuorten työpaikkojen saamista.

Hallituksen on viipymättä laitettava työttömyyden hoidossa perusasiat kuntoon, jotta nuorisotakuulle annettaisiin  onnistumisen mahdollisuudet.

Vaikuttavuusarviointi ja pilottihanke

(Julkaistu Kunnallisalan kehittämissäätiön blogissa 2.4.2014)

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kertoi maan hallituksen laativan vaikuttavuusarvion kehysriihen säästöpäätöksistään. Tämä lupaus lausuttiin, kun lapsilisien leikkauspäätös nostatti maassa suuren keskustelun.

Siksi selailin erityisellä mielenkiinnolla läpi valtiovarainministeri Urpilaisen itsensä tilaamaa tutkimusraporttia neljän kuukauden takaa. Valtiovarainministeriön julkaisema Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua(11/2013) havainnoi terävästi suomalaisen perhepolitiikan tilaa.

 

Raportti käy oivaksi pohjaksi hallituksen vaikuttavuusarviointiin. Se muun muassa toteaa, että ”Lastensuojelun kehitys 2000-luvun Suomessa on hyvä näyttö siitä, että heikentämällä inhimilliselle kehitykselle tärkeiden julkisten palvelujen laatua ei päästä säästöihin.” Suomeksi sanottuna: väärästä päästä säästämisellä on hintansa.

 

Lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemisesta päävastuun kantavat kunnat. Ne samat, joilta maan hallitus on leikannut valtionosuuksia miljarditukun pois. Säästöjä pohditaan kipeästi joka kunnassa. Hommaa ei helpota, että monissa kunnissa lapsi- ja perhepalvelujen kokonaiskuva on hahmottamaton. Aika ajoin lastensuojeluilmoituksen tekeminen on yhdeltä viranomaiselta myös toimenpide siirtää se seuraavan viranomaisen huoleksi. Lisäksi lapsia tuetaan yhtäällä ja vanhempia toisaalla. Perhe itsessäänkään ei ole palveluverkossa kokonaisuus. Sosiaalitoimen henkilöstö kuormittuu ongelmilla, jotka olisi voitua ratkoa palveluketjussa jo paljon aiemmin.

 

Silti maassamme vallitsee harras yksimielisyys siitä, mitä pitäisi tehdä. Kaikki puhuvat ennaltaehkäisyn tarpeesta ja varhaisesta puuttumisesta. Tiukan paikan tullen se jää vain puheen tasolle.

 

1990-luvulla tehtyjä leikkauksia perheiden peruspalveluihin ei juuri ole kompensoitu. Esimerkkinä käynee lapsiperheiden kotiapu, jonka määrä on pudonnut kuudennekseen aiemmasta. Myös lapsiperheköyhyys on lisääntynyt ja se näkyy toimeentulotuen luukulla.

 

Samalla kun lastensuojelun avopalvelua on haluttu kehittää, todellisuudessa huostaanotot ovat lisääntyneet ja laitosvaltaisuus kasvanut. Hintalappu tälle on kova; laitossijoituksen vuosihinta yhden nuoren kohdalla nousee liki 100 000 euroon.

 

Yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta lasten kehitystä tärkeämpää asiaa ei ole. Raportti osoittaa kansainvälisiin tutkimuksiin nojaten, että panostukset varhaiskasvatukseen ja koulunkäyntiin maksavat itsensä taatusti takaisin, viimeistään myöhemmin. Silloin joskus, tulevaisuudessakin pitäisi vielä tämä hyvinvointiyhteiskunta olla olemassa.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuneista säästöpäätöksistä sietää tehdä vaikuttavuusarvioita ja tutkimusta tarvitaan. Pilottihanke tosin on jo olemassa. 1990-luvun laman poliittiset päätökset valtion ja kuntien tasolla – ja niiden seuraukset. Niitä ei kannattaisi toistaa. Ei, vaikka miten tiukkaa olisi.