Annika
Saarikon blogi on siirtynyt uuteen paikkaan, hänen kotisivuilleen.
Aiemmin julkaistuja tekstejä
voit edelleen selailla täällä.
Tervetuloa tutustumaan
kirjoituksiin ja kannanottoihin!
tiistai 9. syyskuuta 2014
maanantai 1. syyskuuta 2014
Saarikko kummastelee maistraatin maksujen perusteita
(Tiedote 1.9.2014)
Edunvalvottavia
henkilöitä on Suomessa noin 64 000. Edunvalvottavat ovat usein yhteiskunnassa
heikossa asemassa, sairaita ja työkyvyttömiä, minkä vuoksi heidän saamansa
verotettavat tulot pysyvät monesti vuosittain varsin vähäisinä.
Edunvalvojan on
annettava yleensä vuosittain maistraatille vuositili-ilmoitus päämiehensä eli
edunvalvottavan henkilön varoista. Ilmoituksesta peritään päämieheltä
tilintarkastusmaksu, jos edunvalvottavan henkilön nettotulot ja rahana annetut
sosiaaliset etuudet ovat enemmän kuin 8 029 euroa vuodessa.
Maksu määräytyy
progressiivisesti. Se on sitä suurempi, mitä enemmän edunvalvottavalla on
vuositilintarkastuksessa bruttovaroja. Vähimmillään tilintarkastusmaksu on 48
euroa ja enimmillään 430 euroa. Maksu on tässä yhteydessä varallisuusveron
tapainen, josta Suomessa luovuttiin vuonna 2005. Onkin epäselvää, mihin progressiivinen
maksu perustuu.
Tietyin ehdoin
holhousviranomainen voi päättää, että yleispiirteinen tili riittää, missä
tapauksessa tilintarkastusmaksusta peritään puolet. Myös alaikäiseltä peritään
maksusta puolet. Saarikko pitää ongelmallisena, että maksujen suuruus perustuu
varallisuuteen.
–
Edunvalvonnassa olevat henkilöt saattavat omistaa kiinteistöjä tai he ovat
jotenkin muuten keränneet varallisuutta. Henkilön käyttövarat voivat silti olla
erittäin pienet bruttovarallisuudesta riippumatta, Saarikko sanoo.
Saarikko jätti
asiasta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa. Valtiovarainministeriön asetus
maistraatin maksuista on voimassa vuoden loppuun saakka. Saarikko tiedustelee,
mihin hallitus perustaa edunvalvottavien henkilöiden tilintarkastusmaksun progressiivisuuden
ja aikooko hallitus selvittää progressiivisuudesta luopumista, kun uutta
asetusta maistraattien perimistä maksuista tehdään.
tiistai 26. elokuuta 2014
Homma hallussa?
(Julkaistu
Kunnallisalan kehittämissäätiön verkkosivuilla 26.8.2014)
En ole
johtamisen ammattilainen, todettakoon se heti kärkeen.
Uskallan
silti arvella, että johtaminen ei ole erityisen helppoa. Muutoksen johtaminen
on lajeista ehkä kaikkein vaikein.
Johtaminen
onnistunee parhaiten silloin, jos on itse varma siitä, mitä tavoitellaan ja
tietää mitä kohti ollaan menossa. Johtajan pitää sitoutua siihen, mitä ollaan
tekemässä. Osoittaa toimillaan, että valittu tie on fiksu ja välttämätön.
Tärkeintä on vakuuttaa, että uskoo edes itse omaan tekemiseen.
Johtajan ei
silti tarvitse onneksi olla kaikkivoipainen - ihmisenä oleminen riittää.
Pääministeri
Alexander Stubbin ensimmäistä radiohaastattelutuntia sunnuntaina 24.8.
kuunneltiin erittäin tarkkaan.
Hätkähdin,
kun toimittaja kysyi pääministeriltä sosiaali- ja terveyspalvelujen
uudistamisesta.
"En
usko, että sote on kenelläkään hallinnassa, mutta onneksi meillä on sosiaali-
ja terveysministeri, jolla tämä on hallinnassa, ja toivottavasti myös
peruspalveluministeri, jolla nää on hallinnassa", sanoi Stubb.
Käynnissä on
lausuntokierros, jossa kunnat saavat sanoa näkökantansa puitelaiksi rakentuneeseen
sote-sopuun. Millaisen viestin sen pohjaksi antaa maan johtaja, jonka mukaan
uudistus ei ole "kenelläkään hallinnassa"?
Tietysti
moni asia on auki. On paljon kysymyksiä, paljon puuttuvia vastauksia. On paljon
matkaa muutokseen. Muutos luo epävarmuutta, muutos pelottaakin. Esimerkiksi
kuntien rooli tulee muuttumaan paljon.
Raami
palvelujen uudistamiseksi on nyt olemassa. Se on yhdessä sovittu. Puolueiden
puheenjohtajat päättivät polun suunnan. Mukana oli myös pääministerin oma
puolue Kokoomus.
Sote-uudistusta
johtaa peruspalveluministeri Susanna Huovinen, jolla homma on hallussa.
Huovisen johtama parlamentaarinen työryhmä hioi virkamiesten ja
asiantuntijoiden avulla hallituksen esityksen, josta kunnat nyt saavat - ja
joista pitää lausua.
Eikö
hallituksen johto tue Huovisen vaativaa työtä? Pomon rohkaisevat kannustussanat
voisivat olla paikallaan - niin Huoviselle kuin kaikille kuntapäättäjille,
joiden tehtävä on saattaa sote-sopu käytännön ratkaisuiksi.
maanantai 25. elokuuta 2014
Yliopistorahoituksessa pidettävä sovitusta kiinni
(Keskustan
varapuheenjohtajat Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen Keravalla 22.8.2014)
Keskustan
varapuheenjohtajat, kansanedustajat Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen tukevat
opetusministeri Kiurun linjaa yliopistojen rahoituksen jaossa.
-
Matti Vanhasen II hallitus teki aikanaan päätöksen siitä, että
innovaatioyliopistolle kohdennettu erillinen rahoitus siirretään kaikkien
yliopistojen kilpailtavaksi vuodesta 2015 alkaen. Ei ole mitään syytä tinkiä
tuosta päätöksestä, Saarikko ja Vehviläinen toteavat.
Vuonna
2010 toimintansa aloittaneeseen Aalto-yliopistoon on perustamispäätöksestä
lähtien satsattu julkisia varoja sekä kansallista huomiota paljon. Uusi
yliopisto on monella tavalla onnistunut työssään ja tutkimuksessaan.
-
Haluamme kuitenkin varmistaa, että myös maan muille yliopistoille turvataan
riittävät resurssit laadukkaan opetuksen, koulutuksen ja tutkimuksen
toteuttamiseen. Muut yliopistot ovat perustellusti arvioineet toimintansa
pohjaksi tuon Vanhasen hallituksen päätöksen ja uuden rahanjaon muodon.
Päätös
sisältää Saarikon ja Vehviläisen mielestä vahvan psykologisen viestin siitä,
ovatko kaikki yliopistot kansallisessa sivistystyössä yhtä arvokkaita.
He kummastelevat, että hallituspuolueet ovat saaneet asiasta näin valtavan
keskinäisen kiistan aikaiseksi.
-
On valitettavaa, että yliopistorahoituksen sovitusta jaosta ei päätetty
selvästi jo hallituksen kehysriihessä.
Sen
sijaan hallitus kehysriihessään päätti pääomittaa yliopistoja 150 miljoonalla
eurolla. Päätös ehdollistettiin siten, että pääomitettava summa on sidoksissa
yliopistojen itsensä keräämään rahoitukseen, jonka suuruuden tulisi olla 1/3
suhteessa valtion pääomitukseen.
-
Taloussuhdanteiden vaikeuksien vuoksi yliopistoissa ei pidetä
realistisena laajamittaista yrityksille, yhteisöille ja kansalaisille
kohdennettua varainkeruuhanketta, joka olisi tuon pääomitettavan summan ehtona.
Edellisestä varainkeruusta on vasta kulunut tovi ja tällä pääomituksella ei
todellakaan yliopistoja kyetä hyvittämään.
Lähiruoka ei ole huiputusta
(Julkaistu 22.8.2014 Turun Sanomissa)
Toimittaja Rami Nieminen epäili kolumnissaan ”Lähiruoassa maistuu huiputus” (Turun Sanomat 17.8.2014) lähiruokatermin olevan silkkaa sumutusta ja uusiin vaatteisiin puettua kotimaisuuspropagandaa.
Nieminen
kirjoittaa, että ei ole olemassa rajaa sille, milloin tuotu ruoka ei ole enää
lähi- vaan kaukoruokaa. Olen Niemisen kanssa toista mieltä. Mielestäni
lähiruoan ydin on mahdollisimman paikallisen ruoan nauttimista paikallisissa
pöydissä. Lähiruoka ei ole vain välimatkoja, vaan myös oman ruokakulttuurin
arvostamista ja ruuantuotannon omavaraisuuden vahvistamista.
Nieminen
kirjoittaa, että lähiruokakampanjoinnilla kierretään Euroopan Unionin
rajoituksia, kun termissä ei mainita kotimaisuudesta. Näen asian toisin. EU
nimenomaan korostaa ruoan lyhyitä jakeluketjuja ja niiden helpottamista
lainsäädännöllä. Ruokayrittäjyys on vaativaa ja säädösviidakko on melkoinen.
Suomessa riittää työnsarkaa alan yrittäjyyden ylläpitämiseksi ja
kasvattamiseksi. Myös EU itse tukee lähiruoan edistämistä maaseudun
kehittämisohjelmiensa kautta.
Niemisen
mukaan lähiruoan myönteiset ympäristövaikutukset on asetettu kyseenalaisiksi.
Hän kirjoittaa, että kuljetuskustannukset aiheuttavat murto-osan elintarvikkeen
elinkaaren päästöistä. Tässä yhteydessä täytyy muistaa, että pitkissä
kuljetusketjuissa ei ole kyse vain ympäristövaikutuksista. Lyhyet kuljetukset
helpottavat elintarvikkeiden jäljitettävyyttä, alkuperää ja merkintöjen
valvontaa. Näin lähiruoka edistää myös elintarviketurvallisuutta.
Lähiruokaa
ostamalla voimme myös edistää luonnon monimuotoisuutta sekä alkuperäisrotujen
ja -lajikkeiden säilymistä. Lähiruoan tuotanto tukee eläinten hyvinvointia
läpinäkyvällä ja jäljitettävällä tavalla.
Lisäksi lähiruoan avulla voimme kehittää edelleen suomalaista, alueellisesti rikasta ruokakulttuuriamme ja vastata nopeasti kuluttajien tarpeiden muutoksiin. On ilo käydä kaupassa, jossa hyllyillä on myytävänä oman kylän leipomon leipää tai naapurikunnan perunoita. Paikallisesti tuotettu lähiruoka voi merkittävästi vaikuttaa paikallisalueen elinvoimaisuuteen, kun eurot kiertävät omalla alueellamme.
tiistai 19. elokuuta 2014
Saarikko: Mielenterveyslain kokonaisuudistus tarvitaan kipeästi
(Tiedote 19.8.2014)
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko vaatii mielenterveyslain kokonaisuudistusta. Saarikon mukaan mielenterveystyön painopiste on siirrettävä edistävään ja ehkäisevään työhön.
Saarikko jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa. Hän kysyy,
millainen näkemys hallituksella on mielenterveyslainsäädännön uudistuksen
kokonaisuudesta ja aikataulusta.
– Mielenterveysongelmat muuttavat sairastuneen arkea
kokonaisvaltaisesti.
Tunnistamattomana, hoitamattomana - ja monesti hoidettunakin ne
pudottavat usein työelämästä, opintojen parista ja jättävät
sairastuneen vaille sosiaalisia suhteita, Saarikko sanoo.
Mielenterveysongelmissa on kyse myös merkittävästä
kansataloudellisesta kysymyksestä. Mielenterveysseuran mukaan lähes puolet
työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään mielenterveyssyistä. Mielenterveysseura on
arvioinut, että mielenterveysongelmien aiheuttamat kustannukset ovat
vuositasolla noin 10 miljardia euroa.
– Edistävä ja ehkäisevä mielenterveystyö on sekä ihmisen että yhteiskunnan
taloudellisen edun kannalta kannatettavaa. Mielenterveyslaissa on monia
muutostarpeita. Kokonaisuudistuksessa on myös muun muassa pohdittava
erillisestä mielenterveyslainsäädännöstä luopumista sekä hoitotakuun
vahvistamista laatukriteereiden avulla. On myös arvioitu, että nykyinen
mielenterveyslaki ei tarjoa riittävää oikeussuojaa, eikä se tue avohoidon
kehittymistä.
Saarikko kysyy myös, miten mielenterveyslainsäädännön
kokonaisuudistuksen eteneminen taataan sosiaali- ja terveyspalveluiden
uudistamisen yhteydessä, sekä miten hallitus arvioi kokonaisuudistuksen
kustannusvaikutukset.
maanantai 18. elokuuta 2014
Keskusta haluaa nostaa yksineläjien aseman vahvemmin esille
(Tiedote 18.8.2014)
Keskusta haluaa nostaa yksineläjien väestöryhmän vahvemmin
esiin päätöksenteossa sekä muistuttaa yksineläjien joukon moninaisuudesta. Kun
kolmisenkymmentä vuotta sitten Suomessa oli yhden hengen asuntokuntia alle 500
000, nyt niitä on yli miljoona. Tilastojen mukaan yksinelävien enemmistö on
työssäkäyvää aikuisväestöä.
Keskustan työvaliokunta hyväksyi puolueen
politiikkalinjaukset aiheesta viime talvena. Keskustan varapuheenjohtajat
Annika Saarikko ja Juha Rehula esittelivät ne eduskunnassa tänään 18.8.
Varapuheenjohtajat peräänkuuluttivat valtiovarainministeri Antti Rinteen
viimeviikkoiseen avaukseen lisää konkretiaa.
Keskustan politiikkalinjaukset käsittelevät muun muassa
toimeentuloa, asumisen kustannuksia ja yleistä asenneilmapiiriä yksin eläviä
kohtaan. Suomalaisen köyhyyden vähentäminen edellyttää erityisen huomion
kiinnittämistä yksineläjiin.
– Yksin eläminen on merkittävä köyhyysriski, minkä
nujertamiseksi perusturvan vahvistaminen ja työllisyyden edistäminen ovat
tehokkaita ratkaisuja. Lisäksi Keskusta haluaa välttää sellaisia veroja, jotka
kohdistuvat yksilön sijasta kotitalouteen. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä,
että perheverotusta ei tulisi enää ajatuksena helliä ja toisaalta
kotitalousvähennyksen muuttamista asuntokohtaiseksi, Keskustan varapuheenjohtaja,
kansanedustaja Annika Saarikko sanoo.
Yksi konkreettisin muutostarve
kohdistuu työn perässä muuttamiseen. Keskusta esittää, että
työasuntovähennysoikeus laajennettaisiin koskemaan myös yhden hengen talouksia.
Tällä hetkellä vähennykseen ovat oikeutettuja vain he, joilla
kotipaikkakunnalle jää asumaan puoliso tai alaikäinen lapsi.
Keskusta on myös valmis
tarkastelemaan perintöverotusta. Keskusta haluaa selvittää, voisiko
perintöverotusta muuttaa siten, että yksinelävällä olisi mahdollisuus
testamentata varallisuuttaan läheiselleen erityisellä perusteella samalla
perintöveroprosentilla kuin lasten ja puolison osalta on nyt mahdollista.
Keskusta on myös valmis selvittämään, voisiko takuueläkettä
kehittää yksineläjien kannalta.
– Onhan valtionvarainministeri Rinne huomioinut, että
takuueläkkeen saajista kaksi kolmasosaa on yksineläviä? He elävät merkittävässä
köyhyysriskissä. Toisin kuin kansaneläkkeen, takuueläkkeen suuruuteen eivät
vaikuta henkilön perhesuhteet. Olisi hyvä selvittää, voitaisiinko yksineläjät
huomioida takuueläkkeessä erityisellä tavalla, kansanedustaja, varapuheenjohtaja
Rehula ehdottaa.
Keskustan mielestä yhteiskunnan täytyy mahdollistaa
erilaiset elämänvalinnat, eikä puolue halua asettaa vastakkain erilaisia
elämänmuotoja.
- Tarvitsemme
yhtenäisen käsitteistön väestöryhmästä ja laajempaa tutkimusta. Aihe on ollut
liian pitkään vaiettu.
Yksi on yhtä paljon kuin kaksi -politiikkalinjaus on luettavissa täältä.
tiistai 12. elokuuta 2014
Reppu selkään ja kohti koulutuksen polkua
(Julkaistu Suomenmaassa 12.8.2014)
Uusi reppu, teroitetut kynät, pieniä perhosia vatsassa. Näinä päivinä ensi kertaa koulutielleen käy yli 60 000 ekaluokkalaista. Turvallista matkaa ja oppimisen riemua heistä jokaiselle!
Ekaluokasta alkaa koulutuksen polku, jonka varrelta pitäisi poimia oppi ja osaaminen elämää varten. Suomen kaltaisen pienen kansan toivo on osaavissa ihmisissä. Jos ekaluokka on polun alku, loppukäänteissä se puolestaan tarkoittaa huippuyliopistoja ja puitteita innovaatioille.
Suomalainen kiitelty koulujärjestelmä on nojannut ennen muuta kahteen peruspilariin: laadukkaaseen opettajankoulutukseen sekä koulutuksen tasa-arvoon, erityisesti alueellisesti. Näiden turvaaminen jatkossakin on koulutuspolitiikkamme kulmakivi ja tärkein tehtävä.
Julkisen talouden ahdingon vuoksi kumpikin peruskivistä on uhattuna. Kuten Helsingin Sanomatkin (11.8) pääkirjoituksessaan toteaa: "Eriarvoistuminen ei etene hyppäyksin. Se etenee pienin askelin kumuloitumalla". Lehti nostaa aivan oikein esiin huolen siitä, että eri kuntien säästölistoilla koulutusta, erityisesti peruskoulua kohdellaan eri tavoin. Osa kunnista on halunnut suojella opetusta säästötoimilta, osa ei.
Kuntapäättäjiltä kaivataan tässä ajassa suurta viisautta tehdä arvovalintoja, jotka katsovat tulevaisuuteen. Satsaukset peruskouluun ja sitä edeltävään varhaiskasvatukseen maksavat itsensä taatusti takaisin moninkertaisesti. Paljon voidaan niissäkin varmasti vyötä kiristää, mutta opetuksen laadusta en olisi valmis tinkimään. Siitä taas pitävät huolen opettajat, jotka saavat riittävästi täydennyskoulutusta vaikkapa muuttuviin ajan haasteisiin suhteessa teknologiaan ja toisaalta riittävä kouluavustajien määrä, joka puolestaan takaa työrauhan erilaisten oppijoiden arkitodellisuudessa.
Kataisen hallituksen ohjelmassa oli tavoitteena tehdä Suomesta maailman osaavin kansa vuonna 2020. Kunnianhimoisen päämäärän tueksi hallitus listasikin liudan uudistuksia, joita se aikoi kaudellaan toteuttaa koulutuksen eri asteille. Niistä suurimman haloon on saanut aikaan toisen asteen koulutuksen aloituspaikkojen leikkaus, joka on eriarvoistunut kouluttautumisen mahdollisuuksia eri puolilla maata.
Suurista tavoitteista vain harva on toteutunut. Erityisen harmissani olen siitä, että vuosikymmeniä odotettu päivähoitojärjestelmämme uudistus, varhaiskasvatuslaki on jäänyt huonon valmistelun ja keskinäisen riitelyn jalkoihin. En ole lainkaan varma, saako opetusministeri Kiuru tuota uudistusta valmiiksi.
Entisten keskeneräisten uudistustavoitteiden lisäksi Stubbin uusi hallitus listasi niitä koulutuksen alalle vielä lisää - nyt on vain mahdoton sanoa, pitävätkö vanhat tavoitteet myös edelleen paikkaansa? Yritetäänkö niitä viedä eteenpäin? Stubbin paperissa koulutuksen osalta noteerataan lähinnä vain sosialidemokraattien hellimä oppivelvollisuusiän korotus ja niin ikään SDP:n valtiovarainministerin ehdotus remonttirahastosta, josta jaettaisiin varoja homekoulujen korjaamiseen.
Rinteen remonttirahasto on toistaiseksi täysin hahmottumaton ja herättää kuntakentällä epäilyjä. Oppivelvollisuusiän korottamista taas en ole kenenkään koulutusalan ammattilaisen kuullut kannattavan. Hallituskin tuntuu siitä edelleen riitelevän.
Pahan ilman linnuksi ei tarvitse heittäytyä, mutta pieni pelko mielessäni vaanii siitä, että SDP opetusministerisalkullaan huolehtii loppukaudesta lähinnä tuon oppivelvollisuusiän nostosta vaikka väkisin ja muut tärkeät uudistukset jäävät odottamaan tulevaa hallitusta. Se siitä osaavimmasta kansasta 2020. Näin ei saisi olla. Toisaalta jos tämä vie huomion esimerkiksi suunnitelmilta ajaa lukioverkko jättiyksiköihin ja lakkauttaa pienet lukiot, jotakin hyvää siis seuraa tästäkin.
Uusi reppu, teroitetut kynät, pieniä perhosia vatsassa. Näinä päivinä ensi kertaa koulutielleen käy yli 60 000 ekaluokkalaista. Turvallista matkaa ja oppimisen riemua heistä jokaiselle!
Ekaluokasta alkaa koulutuksen polku, jonka varrelta pitäisi poimia oppi ja osaaminen elämää varten. Suomen kaltaisen pienen kansan toivo on osaavissa ihmisissä. Jos ekaluokka on polun alku, loppukäänteissä se puolestaan tarkoittaa huippuyliopistoja ja puitteita innovaatioille.
Suomalainen kiitelty koulujärjestelmä on nojannut ennen muuta kahteen peruspilariin: laadukkaaseen opettajankoulutukseen sekä koulutuksen tasa-arvoon, erityisesti alueellisesti. Näiden turvaaminen jatkossakin on koulutuspolitiikkamme kulmakivi ja tärkein tehtävä.
Julkisen talouden ahdingon vuoksi kumpikin peruskivistä on uhattuna. Kuten Helsingin Sanomatkin (11.8) pääkirjoituksessaan toteaa: "Eriarvoistuminen ei etene hyppäyksin. Se etenee pienin askelin kumuloitumalla". Lehti nostaa aivan oikein esiin huolen siitä, että eri kuntien säästölistoilla koulutusta, erityisesti peruskoulua kohdellaan eri tavoin. Osa kunnista on halunnut suojella opetusta säästötoimilta, osa ei.
Kuntapäättäjiltä kaivataan tässä ajassa suurta viisautta tehdä arvovalintoja, jotka katsovat tulevaisuuteen. Satsaukset peruskouluun ja sitä edeltävään varhaiskasvatukseen maksavat itsensä taatusti takaisin moninkertaisesti. Paljon voidaan niissäkin varmasti vyötä kiristää, mutta opetuksen laadusta en olisi valmis tinkimään. Siitä taas pitävät huolen opettajat, jotka saavat riittävästi täydennyskoulutusta vaikkapa muuttuviin ajan haasteisiin suhteessa teknologiaan ja toisaalta riittävä kouluavustajien määrä, joka puolestaan takaa työrauhan erilaisten oppijoiden arkitodellisuudessa.
Kataisen hallituksen ohjelmassa oli tavoitteena tehdä Suomesta maailman osaavin kansa vuonna 2020. Kunnianhimoisen päämäärän tueksi hallitus listasikin liudan uudistuksia, joita se aikoi kaudellaan toteuttaa koulutuksen eri asteille. Niistä suurimman haloon on saanut aikaan toisen asteen koulutuksen aloituspaikkojen leikkaus, joka on eriarvoistunut kouluttautumisen mahdollisuuksia eri puolilla maata.
Suurista tavoitteista vain harva on toteutunut. Erityisen harmissani olen siitä, että vuosikymmeniä odotettu päivähoitojärjestelmämme uudistus, varhaiskasvatuslaki on jäänyt huonon valmistelun ja keskinäisen riitelyn jalkoihin. En ole lainkaan varma, saako opetusministeri Kiuru tuota uudistusta valmiiksi.
Entisten keskeneräisten uudistustavoitteiden lisäksi Stubbin uusi hallitus listasi niitä koulutuksen alalle vielä lisää - nyt on vain mahdoton sanoa, pitävätkö vanhat tavoitteet myös edelleen paikkaansa? Yritetäänkö niitä viedä eteenpäin? Stubbin paperissa koulutuksen osalta noteerataan lähinnä vain sosialidemokraattien hellimä oppivelvollisuusiän korotus ja niin ikään SDP:n valtiovarainministerin ehdotus remonttirahastosta, josta jaettaisiin varoja homekoulujen korjaamiseen.
Rinteen remonttirahasto on toistaiseksi täysin hahmottumaton ja herättää kuntakentällä epäilyjä. Oppivelvollisuusiän korottamista taas en ole kenenkään koulutusalan ammattilaisen kuullut kannattavan. Hallituskin tuntuu siitä edelleen riitelevän.
Pahan ilman linnuksi ei tarvitse heittäytyä, mutta pieni pelko mielessäni vaanii siitä, että SDP opetusministerisalkullaan huolehtii loppukaudesta lähinnä tuon oppivelvollisuusiän nostosta vaikka väkisin ja muut tärkeät uudistukset jäävät odottamaan tulevaa hallitusta. Se siitä osaavimmasta kansasta 2020. Näin ei saisi olla. Toisaalta jos tämä vie huomion esimerkiksi suunnitelmilta ajaa lukioverkko jättiyksiköihin ja lakkauttaa pienet lukiot, jotakin hyvää siis seuraa tästäkin.
torstai 31. heinäkuuta 2014
En keksi yhtään hyvää syytä sotaan
Tuttavani, pienten kaksosten äiti kommentoi sosiaalisessa mediassa kuluneen kesän uutisia: "Ulkopolitiikan ymmärtäminen käy yhä vaikeammaksi äitiyden myötä. Näitä pari kuukautta vanhoja poikia katsellessani en keksi yhtään hyvää syytä sotaan. Jokainen on jonkun lapsi."
Sanat puhuttelivat. Ilma on viime viikkoina ollut solkenaan huonoja uutisia. Pelkoa, epätietoisuutta, silkkaa pahuutta ja sotaa. Ihmisen toimintaa, jota ei voi ymmärtää eikä hyväksyä. Siviiluhrea Gazassa, pienten lasten tappoja Egyptissä, suomalaisten avustustyöntekijöiden murha Afganistanissa. Joku totesikin kaivanneensa jo takaisin Liekki-Sonnia, Ruokolahden leijonaa tai poliitikkojen piirileikin omaista pientä kärhämöintiä - niitä vähän kevyempiä kesäuutisia.
Päällimmäisenä mielessä vellovat tapahtumat Itä-Ukrainassa, ennen muuta raadollinen lentoturma. Sen seurauksena konfliktin osapuolet käyvät törkeää propagandasotaa koneen pudottamisen syyllisistä.
Ikävät uutiset tulevat nyt läheltä, Euroopasta. Jos on rehellinen itselleen, myöntää, että ne koskettavat eri tavalla kuin vaikkapa kaukaisen Syyrian tilanne.
Omalle sukupolvelleni Venäjän terävöitynyt ja päämäärätietoinen toiminta on kuin realismin kylmä suihku. Kun on elänyt EU-Suomessa, jossa Neuvostoliitto ja sisäpolitiikan sekä ulkopolitiikan sekoittuneet lonkerot ovat vain muistoja ja Venäjä lähinnä markkinataloudellinen mahdollisuus, on uusi tilanne väkevä osoitus yhä vallitsevasta maantieteestä ja naapurin suuruudesta. Meitä vanhemmille epävarmuustekijöiden valtaama tiivis naapuruussuhde Neuvostoliittoon on ulkopolitiikan pitkän valtavirran kuva.
Ulkopolitiikka on olemassa paljon vahvemmin kuin pitkään aikaan. Harva olisi vaikka vuosi sitten - tai edes Sotshin talviolympialaisten aikaan arvannut, että näillä helteillä moni miettii, koskeeko sotilaallinen uhka tavalla tai toisella Suomeakin. Tasavallan presidenttikin totesi pohtivansa, voiko tästä rakentua pysyvämpiä muureja Eurooppaan. Itä ja länsi ovat jo nyt napit hitusen vastakkain.
Naapurimaan tilanne heijastelee myös Suomen talouteen, matkailuun ja yritystemme toimintaan. Oma merkityksensä silläkin, että venäläiset ovat myös suurin maahanmuuttajaryhmämme. Hekin pohtivat taatusti, mitä Putinista ajattelisivat.
Ukrainan tilanne on myös viritellyt pintaan kotimaisen Nato-keskustelun. Pitäisikö ottaa askel liittoutumisen suuntaan, kuten pääministeri Stubb tahtoisi? Minusta ei. Keskustan kanta on, että nykytila on riittävä. Pohjola on ollut vakauden kolkka Euroopassa ja sitä ei kannata vaarantaa. Natosta saa tietysti puhua ja faktat pitää selvittää puolueettomasti. Samalla on hyvä muistaa, että toimimme jo nyt osana EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa, myös suhteessa Venäjään. Se mikä kaipaa muutosta, on satsaus puolustusmäärärahoihin, joita nyt päinvastoin on ajettu alas.
Tärkeintä kuitenkin lienee se, että muistamme tuon ystäväni tavoin, että "jokainen on jonkun lapsi". Sota ja konfliktit ovat aina kertomuksia ihmisistä. Silloinkin kun kuolleita on kerralla satoja. Sitä ei voi, eikä saa milloinkaan hyväksyä. Suomen tulee valppaasti puolustaa jakamatonta ihmisarvoa, länsimaista oikeuskäsitystä ja tehdä osansa Euroopan rauhan puolesta. Uusia muureja me viimeisimmäksi kaipaamme.
torstai 26. kesäkuuta 2014
Sote-uudistuksen myötä lääkekorvaukset tarvitsevat kokonaistaloudellista arviointia
(Kannanotto 26.6.2014)
Keskustan varapuheenjohtajan, kansanedustaja Annika Saarikon
mielestä Kelan lääkekorvausten kokonaistaloudellinen arviointi vaatii
tarkastelua. Saarikon mukaan aihe on erittäin ajankohtainen nyt eteenpäin
nytkähtäneen sote-uudistuksen myötä. Seuraavaksi on saatava sote-rahoitus
kuntoon.
Nykyäänkin ohjeistus edellyttää virallisesti lääkekorvausten
kokonaistaloudellista arviointia. Todellisuus on kuitenkin toinen.
Sairausvakuutuksen säästöpaineet ohjaavat kohti lääkekustannusten minimointia
ja näin kokonaisnäkemys uupuu. Halpa voikin tulla todellisuudessa
kalliiksi.
– Tämä estää terveydenhuoltoamme ottamasta käyttöön innovaatioita
ja uusia lääkkeitä. Olisikin tarkasteltava, ohjaako nykyinen monikanavainen
malli kohti huonompaa ja kalliimpaa tulosta. Keskustan tavoite on
yksikanavainen rahoitusmalli, jossa verovarojen kokonaiskäyttöä tarkastellaan
fiksusti, Annika Saarikko toteaa.
Lääke, jonka hinta apteekissa on kalliimpi, voi
kokonaistarkastelussa tulla kuitenkin halvemmaksi, kun hinta-arvioissa otetaan
huomioon esimerkiksi lääkkeen käyttöön kuuluvat laboroatorioseurannat. Nyt tätä
kokonaiskustannusta ei kukaan taho valvo eikä seuraa.
Saarikko jätti asiasta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa.
Saarikko kysyykin, miten hallitus aikoo varmistaa, että kokonaistaloudellinen
näkökulma erityisesti lääkkeissä varmistetaan sosiaali- ja
terveyspalvelu-uudistuksen myötä. Saarikko kysyy myös, miten hallitus aikoo
ottaa huomioon lääkehoidon kokonaiskustannukset sote-rahoituksen
uudistamisessa.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Sote kuntien yhteistyön pohjalta – seuraavaksi rahoitus kuntoon
(Tiedote 25.6.2014)
Keskustan varapuheenjohtaja
Annika Saarikko
Tänään julkistetulla parlamentaarisen ohjausryhmän esityksellä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta voidaan turvata lähipalvelut Varsinais-Suomessa ja muualla maassa.
Keskusta halusi olla uudistuksessa aloitteellinen. Tavoitteenamme oli sosiaali- ja terveyspalvelujen tiiviimpi yhteistyö ja saumattomat hoitoketjut. Pidämme rakenteellisen uudistuksen toteutumista välttämättömänä myös Suomen talouden kestävyysvajeen kannalta.
Nyt sovitussa puitelaki-esityksessä tukeudutaan olemassa oleviin rakenteisiin. Tämä on tärkeä tieto monelle varsinaissuomalaiselle kuntien yhteistyöhön pohjautuvalle sote-taholle. Jatkossakin perustana on siis kuntien välinen yhteistyö. Esitys myös mahdollistaa alueellisten erityispiirteiden huomioimisen. Esityksen myötä Kokoomuksen tavoittelemat suurkunnat voidaan lopullisesti haudata.
Jos alueen kunnat niin haluavat, palvelut voidaan myös tuottaa kotikunta-maakuntamallin mukaisesti. Tästäkin vaihtoehdosta on hyvä keskustella maakunnassamme.
Esitys antaa puitteet uudistukselle, jonka onnistumisessa kesäkauden jälkeen alkavalla kuntien lausuntokierroksella on ratkaisevan tärkeä merkitys. Varsinaissuomalaisilla kuntapäättäjillä on kaikki syyt olla nyt määrätietoisesti mukana keskustelemassa ja vaikuttamassa.
Keskusta järjestää elo-syyskuussa maakunnissa puolueena kaikille avoimia keskustelutilaisuuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuudesta ja uudistuksen etenemisestä. Myös palveluja tarvitsevien tavallisten ihmisten mielipiteitä on vihdoin kuunneltava.
Velkaantuneiden nuorten asemaa tulee parantaa
(Julkaistu Turun Sanomissa
25.6.2014)
Edellisen laman yhteydessä 1990-luvun alkuvuosina Suomeen luotiin velkajärjestelylaki. Tavoitteena oli, että laman seurauksena ylivelkaantuneiden henkilöiden taloudellinen tilanne saataisiin korjattua ja että he pääsisivät uuteen velattomaan alkuun.
Sittemmin velkajärjestelystä on tullut pysyvä toimintamalli maassamme. Vajaassa parissakymmenessä vuodessa velkajärjestelyhakemuksia on jätetty käräjäoikeuksiin yli 112 000 kappaletta.
Ylivelkaantuminen on kuin painajaiskierre. Kysymys ei ole vain rahasta tai maksukyvyttömyydestä. Velkaantuminen tuo valitettavan monesti mukanaan useita ongelmia: mielenterveys- ja päihdeongelmia ja syrjäytymistä.
Velka vetää mielen matalaksi vailla toivoa valoisammasta tulevaisuudesta. Kyse on inhimillisestä toivottomuudesta, ja kokonaiskuvassa velkaantuminen maksaa myös yhteiskunnalle esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden kautta sekä työttömyytenä.
Olen iloinen siitä, että eduskunnassa oli juhannusviikolla lähetekeskustelussa hallituksen esitys velkajärjestelyjen muuttamisesta. Olemassa olevaa lakia parannetaan nyt oikeansuuntaisesti.
Esityksen mukaan pienyrittäjät pääsisivät jatkossa velkajärjestelyjen piiriin, mikä ei ole ollut aiemmin mahdollista. Yksityinen elinkeinon- tai ammatinharjoittaja pystyisi siis hakeutumaan joko velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen riippuen siitä, kumpi menettely sopisi paremmin. Suomen Yrittäjät ovat arvioineet, että uudistuksella ehkäistään tarpeettomia konkursseja ja yritysten lopettamista.
Myös työttömien pääsyä velkajärjestelyn piiriin aiotaan nopeuttaa. Lisäksi velkaantumisen moitittavuutta arvioitaessa aiotaan kiinnittää huomiota velallisen toiminnan lisäksi luotonantajan toimintaan. Tämä uusi muotoilu osuu terävästi muun muassa pikavippejä vastuuttomasti jakeleviin tahoihin.
Nuorten velkaantumisen voidaan sanoa nousseen uudeksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Onkin erittäin harmillista, että nuorten on hyvin vaikea päästä velkajärjestelyn piiriin. Pikaluottojen takaisinmaksuvaikeudet koskevat erityisesti nuoria.
Näenkin erityisen tärkeänä, että esitystä tehdessä on kiinnitetty runsaasti huomiota nuorten velkaantumiseen. Nuorten pääsyä velkajärjestelyyn ehdotetaan helpotettavaksi siten, että velkaantumisen moitittavuutta arvioitaessa mainitaan velallisen ikä arviointiperusteena.
Hallituksen esityksen perusteluissa kerrotaan, että ratkaisukeinoja nuorten velkaongelmiin on syytä pohtia myöhemmin kokonaisvaltaisesti. Kannatan ehdottomasti tätä ajatusta.
Samalla on luonnollisesti myös pohdittava, millä keinoin nuorten velkaantuminen saataisiin kuriin. Nuorten on usein vaikea saada velkansa järjestellyiksi vapaaehtoisten keinojen avulla. Ne edellyttävät yleensä lainan takaisinmaksukykyä, eivätkä nuorten tulot tähän useinkaan riitä.
Vuonna 2008 alkanut talouden laskusuhdanne on lisännyt sekä yritysten että yksityishenkilöiden ylivelkaantumista Suomessa. Siksi velkaantuneiden aseman parantamista on edistettävä entistä pontevammin.
Hallituksen esittämät keinot ovat hyviä, mutta uusia toimenpiteitä on edelleen etsittävä lisää.
Edellisen laman yhteydessä 1990-luvun alkuvuosina Suomeen luotiin velkajärjestelylaki. Tavoitteena oli, että laman seurauksena ylivelkaantuneiden henkilöiden taloudellinen tilanne saataisiin korjattua ja että he pääsisivät uuteen velattomaan alkuun.
Sittemmin velkajärjestelystä on tullut pysyvä toimintamalli maassamme. Vajaassa parissakymmenessä vuodessa velkajärjestelyhakemuksia on jätetty käräjäoikeuksiin yli 112 000 kappaletta.
Ylivelkaantuminen on kuin painajaiskierre. Kysymys ei ole vain rahasta tai maksukyvyttömyydestä. Velkaantuminen tuo valitettavan monesti mukanaan useita ongelmia: mielenterveys- ja päihdeongelmia ja syrjäytymistä.
Velka vetää mielen matalaksi vailla toivoa valoisammasta tulevaisuudesta. Kyse on inhimillisestä toivottomuudesta, ja kokonaiskuvassa velkaantuminen maksaa myös yhteiskunnalle esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden kautta sekä työttömyytenä.
Olen iloinen siitä, että eduskunnassa oli juhannusviikolla lähetekeskustelussa hallituksen esitys velkajärjestelyjen muuttamisesta. Olemassa olevaa lakia parannetaan nyt oikeansuuntaisesti.
Esityksen mukaan pienyrittäjät pääsisivät jatkossa velkajärjestelyjen piiriin, mikä ei ole ollut aiemmin mahdollista. Yksityinen elinkeinon- tai ammatinharjoittaja pystyisi siis hakeutumaan joko velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen riippuen siitä, kumpi menettely sopisi paremmin. Suomen Yrittäjät ovat arvioineet, että uudistuksella ehkäistään tarpeettomia konkursseja ja yritysten lopettamista.
Myös työttömien pääsyä velkajärjestelyn piiriin aiotaan nopeuttaa. Lisäksi velkaantumisen moitittavuutta arvioitaessa aiotaan kiinnittää huomiota velallisen toiminnan lisäksi luotonantajan toimintaan. Tämä uusi muotoilu osuu terävästi muun muassa pikavippejä vastuuttomasti jakeleviin tahoihin.
Nuorten velkaantumisen voidaan sanoa nousseen uudeksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Onkin erittäin harmillista, että nuorten on hyvin vaikea päästä velkajärjestelyn piiriin. Pikaluottojen takaisinmaksuvaikeudet koskevat erityisesti nuoria.
Näenkin erityisen tärkeänä, että esitystä tehdessä on kiinnitetty runsaasti huomiota nuorten velkaantumiseen. Nuorten pääsyä velkajärjestelyyn ehdotetaan helpotettavaksi siten, että velkaantumisen moitittavuutta arvioitaessa mainitaan velallisen ikä arviointiperusteena.
Hallituksen esityksen perusteluissa kerrotaan, että ratkaisukeinoja nuorten velkaongelmiin on syytä pohtia myöhemmin kokonaisvaltaisesti. Kannatan ehdottomasti tätä ajatusta.
Samalla on luonnollisesti myös pohdittava, millä keinoin nuorten velkaantuminen saataisiin kuriin. Nuorten on usein vaikea saada velkansa järjestellyiksi vapaaehtoisten keinojen avulla. Ne edellyttävät yleensä lainan takaisinmaksukykyä, eivätkä nuorten tulot tähän useinkaan riitä.
Vuonna 2008 alkanut talouden laskusuhdanne on lisännyt sekä yritysten että yksityishenkilöiden ylivelkaantumista Suomessa. Siksi velkaantuneiden aseman parantamista on edistettävä entistä pontevammin.
Hallituksen esittämät keinot ovat hyviä, mutta uusia toimenpiteitä on edelleen etsittävä lisää.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Esittelypuheenvuoro Keskustan varapuheenjohtajaehdokkaana
Keskustan Annika
Saarikon ehdokaspuhe varapuheenjohtajavaalissa
Esittäytymispuhe keskustan varapuheenjohtajavalintaa varten
Ensio sanoo:
Keskustan puoluekokouksessa 14.6.2014
Turussa
Esittäytymispuhe keskustan varapuheenjohtajavalintaa varten
Hyvät aatesisaret- ja veljet!
OIemme kulkeneet ystävät yhdessä
mielenkiintoista, maisemarikasta tietä. Tiellä kuoppia, mutkia, välillä
aurinkoista baanaa. Tänään pysäkkinä kotikaupunkini Turku. Kiitos kun tulitte.
Puolueessa olemme viimeisen kahden vuoden
aikana saattaneet paljon hyvää alulle. Elpyneet ja virkistyneet.
Vaihtoehtoamme kysytään. Suomalaiset
pohtivat: Mikä on Keskusta? Meille annetaan mahdollisuus, meitä
katsellaan kiinnostuneina - kuin poika tyttöä pohtiessaan kehtaisiko
tuota pyytää treffeille. Emme ole yhdentekevä.
Silti me olemme monelle suomalaiselle yhä
tyhjä taulu. Olennaista on, mitä siihen nyt piirrämme. Meiltä odotetaan paljon.
Ja meillä on paljon petrattavaa.
Tavoitteenani on, että kynä annetaan
käteen jokaiselle. Avataan yhä paremmin politiikan linjanvedon portit koko
Keskustalle. Keskusta sanana tuo mieleeni keskustelun. Heidänkin kuulemisen,
jotka ovat eri mieltä.
Hyvät ystävät,
Jos kaikki menee hyvin, minusta tulee
syksyllä äiti. Elämän lahja sisälläni tuntuu valtavalta. Saan tärkeän
luottamustehtävän.
Tämä uusi elämänvaihe motivoi minua
toimimaan keskustalaisemman huomisen puolesta yhä voimakkaammin. Tulevaisuus on
aina ollut tämän puolueen tärkein sana. Olen valmis tekemään kaikkeni
vaalivoiton ja tämän puolueen eteen. Suomi ei näytä nyt siltä kuin me haluaisimme.
Valta on ollut toisilla.
Mietin pitkään, millä sanalla kuvaisin
poliittista päämäärääni. Nyt tiedän. Haluan tekevän Suomen.
Sellaisen tekevän Suomen, jossa
toimeliaisuuteen kannustetaan - ja sitä arvostetaan. Sellaisen, jossa kukaan ei
tule jätetyksi syrjään. Sellaisen, jossa on työtä, yrittäjyyttä ja oivalluksia
koko maassa. Sellaisen, jossa maaseudullakin tekeminen kannattaa.
Haluan sellaisen tekevän Suomen, joka ei
märehdi ja mutise, vaan ryhtyy toimeen ja ratkoo. Tekevässä Suomessa emme kanna
vastuuta vain itsestä, vaan teemme lähimmäisenrakkauden tekoja toiselle.
Siskot ja veljet,
Knuutilan Ensio, Keskustan kunniajäsen ja
pitkän linjan järjestöpuurtaja tuosta naapurikunnasta Kaarinasta on viisas
mies. Hän rohkaisi tällä viikolla Suomenmaassa kulkemaan Keskustassa pystypäin.
Aatteellisuutta ei pidä pelätä.
"Kun nykyään niin paljon vedotaan
siihen, että ollaan puolueettomia mukamas. Turhaa arkailua. On se mikä on,
kyllä sitä sitten kunnioitetaan muittenkin taholta."
Meillä on lupa tunnustaa väriä. Vahvan
Keskustan vihreää. Meille tärkeitä asioita, uida vastavirtaankin. Erottaudutaan
rohkeasti. Kerrotaan tarinamme voimakkaammin kuin koskaan ennen.
Ystävät, tässä olen. Tunnette minut ja
toimintatapani. Tiedätte, millaisella liekillä aate hehkuu ja työtä teen. Mieli
on täynnä kiitollisuutta saamistani mahdollisuuksista. Olen valmis yhä
kasvamaan, oppimaan uutta, ajamaan tuntemattomaan maisemaan.
Pyydän, että yhteinen matkamme voisi
jatkua. Matkalippu kyytiin leimataan pian äänestysuurnilla. Laita nimi lappuun
ja istahda viereen. Jatketaan työtä!
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Kukaan ei katso kokonaisuutta
(Julkaistu
10.6.2014 Kunnallisalan kehittämissäätiön nettisivuilla)
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa puhutaan paljon rakenteista. Rakenteiden siirteleminen ei riitä, jos sirpaleista rahoitusjärjestelmää ei selkeytetä. Terveydenhoidon kustannukset ovat peräti noin 16 miljardia vuodessa. Soten rahoitustyöryhmän nimittämisessä kesti liian kauan. Toivottavaa olisi ollut, että uudistuksia vietäisiin yhtäaikaisesti eteenpäin. Arvelen, että riideltävää riittää rahoituksessa vielä pitkään.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahankulussa ei kukaan katso tällä hetkellä kokonaisuuden perään. Tästä voimme nähdä ympärillämme lukuisia esimerkkejä. Omassa maakunnassani Varsinais-Suomessa on keskusteltu aluesairaaloiden toimintojen alasajosta ja siirtämisestä Turkuun. Lakkauttamiset tarkoittaisivat muun muassa, että Kelan maksavien matkakorvausten määrä kasvaisi. Minkä verran siis säästettäisiin todellisuudessa?
Myös Kelan lääkekorvauspäätösten kokonaistaloudelliset vaikutukset tarvitsevat tarkastelua. Ohjeistus edellyttää virallisesti kokonaistaloudellista arviointia, mutta todellisuudessa sairausvakuutuksen säästöpaineet ohjaavat kohti lääkekustannusten minimointia. Tämä estää terveydenhuoltoamme ottamasta käyttöön vähemmän resursseja kuluttavia innovaatioita ja uusia lääkkeitä. Suomeksi sanottuna: kallis lääke voi tulla lopulta kokonaisuudessaan halvemmaksi, kuin halvempi lääke, joka esimerkiksi edellyttää tiivistä laboratorioseurantaa.
Sote-slangin sanahirviö monikanavarahoitus on siis enemmän kuin totta. Nykytilanteen sijaan rahoitus voitaisiin koota nykyisistä kuntien valtionosuuksista, kuntien maksuosuuksista, osasta sairausvakuutuskorvauksia ja sote-asiakasmaksuista yhdelle sote-alueelle vastattavaksi. Tällöin kyseessä olisi yksikanavainen rahoitusmalli.
Osana nykyistä järjestelmää maksamme 300 miljoonan euron verran tukea yksityisille lääkärifirmoille Kela-korvauksina. Jos onnistumme sote-rakenteissa ja saamme yksityisen toimijan luontevaksi ja valvotuksi vaihtoehdoksi julkisen rinnalle, tämä rahapotti voidaan siirtää perusterveydenhuollon toteuttamiseen.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa puhutaan paljon rakenteista. Rakenteiden siirteleminen ei riitä, jos sirpaleista rahoitusjärjestelmää ei selkeytetä. Terveydenhoidon kustannukset ovat peräti noin 16 miljardia vuodessa. Soten rahoitustyöryhmän nimittämisessä kesti liian kauan. Toivottavaa olisi ollut, että uudistuksia vietäisiin yhtäaikaisesti eteenpäin. Arvelen, että riideltävää riittää rahoituksessa vielä pitkään.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahankulussa ei kukaan katso tällä hetkellä kokonaisuuden perään. Tästä voimme nähdä ympärillämme lukuisia esimerkkejä. Omassa maakunnassani Varsinais-Suomessa on keskusteltu aluesairaaloiden toimintojen alasajosta ja siirtämisestä Turkuun. Lakkauttamiset tarkoittaisivat muun muassa, että Kelan maksavien matkakorvausten määrä kasvaisi. Minkä verran siis säästettäisiin todellisuudessa?
Myös Kelan lääkekorvauspäätösten kokonaistaloudelliset vaikutukset tarvitsevat tarkastelua. Ohjeistus edellyttää virallisesti kokonaistaloudellista arviointia, mutta todellisuudessa sairausvakuutuksen säästöpaineet ohjaavat kohti lääkekustannusten minimointia. Tämä estää terveydenhuoltoamme ottamasta käyttöön vähemmän resursseja kuluttavia innovaatioita ja uusia lääkkeitä. Suomeksi sanottuna: kallis lääke voi tulla lopulta kokonaisuudessaan halvemmaksi, kuin halvempi lääke, joka esimerkiksi edellyttää tiivistä laboratorioseurantaa.
Sote-slangin sanahirviö monikanavarahoitus on siis enemmän kuin totta. Nykytilanteen sijaan rahoitus voitaisiin koota nykyisistä kuntien valtionosuuksista, kuntien maksuosuuksista, osasta sairausvakuutuskorvauksia ja sote-asiakasmaksuista yhdelle sote-alueelle vastattavaksi. Tällöin kyseessä olisi yksikanavainen rahoitusmalli.
Osana nykyistä järjestelmää maksamme 300 miljoonan euron verran tukea yksityisille lääkärifirmoille Kela-korvauksina. Jos onnistumme sote-rakenteissa ja saamme yksityisen toimijan luontevaksi ja valvotuksi vaihtoehdoksi julkisen rinnalle, tämä rahapotti voidaan siirtää perusterveydenhuollon toteuttamiseen.
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Eläköön se ero
(Julkaistu
Suomenmaassa 10.6.2014)
Poliittiset kilpailijat nimittävät mielellään keskustan ja kokoomuksen hallitusyhteistyötä porvaripohjaksi. Keskusta niputetaan siinä osaksi oikeistoa.
Aika ajoin joku myös tokaisee, että keskusta ja kokoomus ovat samasta puusta veistettyjä. Ehdotettiinpa ennen eurovaaleja yhteistä ohjelmalinjaustakin seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Kokoomuksen suunnalta on voimaintunnossa kevään aikana nimitetty meitä mukavaksi apupuolueeksi.
Ei, ei ja ei. Keskustaa ja kokoomusta ei voi yhdistää, niitä ei voi sekoittaa, eikä niiden aatepohjaa voi huoletta liimata yhteen. Eläköön se ero välillämme. Kumpikin haluaa Suomelle parasta omasta vinkkelistään. Yhteistäkin on paljon, mutta peruskivemme on muurattu erilaisella laastilla.
Suurin ero kiteytyy käsityksemme kansanvallasta, kansalaisten oikeudesta päättää omista asioistaan. Me luotamme osallistumisen yhdistävään voimaan. Kansanvallan vahvistuminen merkitsee aina myös kansan sosiaalista nousua, osallistumista ja osallisuutta.
Kokoomus taas on vahvasti puheenjohtajavetoinen puolue. Heillä on totuttu kabinettipolitiikkaan.
Lienee suorastaan historiankirjoihin merkittävää, että tulevana viikonloppuna puolueen johtajavalintaa ei sittenkään ehkä kyetä ohjailemaan valtakamareista. Niin hajallaan ovat puolueen merkittävimpien piirien linjaukset ehdokkaiden taakse ryhmittymisestä.
Puolueiden historialliset juuret ovat erilaiset. Kokoomus löytää eurooppalaisen viiteryhmän oikeistokonservatiivien joukosta helposti. Keskusta taas on suomalainen puolue, maaseudun vähäväkisten synnyttämä, Santeri Alkion aatteeksi kirkastama. Linjamme on tasavaltalainen. Vaihtoehtonamme on usein joko-tain sijaan sekä-että.
Päivänpolitiikassa erot niin ikään heijastuvat. Päällimmäisenä mieleen nousee tuhkaksi varissut kuntauudistus, jonka Katainen joukkoineen nimesi kärkitavoitteeksi. Ylhäältä sanellen Suomen kunnat yhteen. Taustalla vahva vimma keskittää ja nojata keskuskaupunkien mahtiin. Tämän tarinan lopun tiedämme. Merkittävin ja juuri nyt syvin eromme kirkastuu puolustuspolitiikassa.
Maatalouspolitiikka, hilenmusta energiapolitiikka, sosiaaliturvan vastikkeellisuusvaatimus ja monet muut osoittavat kokoomuksen eroavan keskustasta.
Linjaeroja näen myös koulutuspolitiikassa. Esimerkkinä mainittakoon Aalto-yliopisto. Keskustan johdolla sovittin viime hallituskaudella, että sille varattu erityisrahoitus puretaan vuodesta 2015 lähtien ja avataan kaikkien yliopistojen kilpailtavaksi. Kataisen hallitus on antanut odotuttaa linjauksen toimeenpanoa. On valittu linja, jossa maailmalle porhalletaan innovaatioyliopisto etunenässä ja maakuntien yliopistojen mahdollistama tasa-arvoinen koulutus jää kakkoseksi.
Merkittävin ja juuri nyt syvin eromme kirkastuu puolustuspolitiikassa. Keskustelua on kiihdyttänyt Venäjän toiminta kuluvana keväänä. Natoon vai ei. Kokoomus intoilee asiassa ja olisi varmasti valmis päättämään asiasta pian. Keskustan kanta on puoluekokouksen määrittämänä maltillinen. Naton suuntaan on ikkuna auki, mutta juuri nyt sinne ei ole tarvetta kurkkia. Ounastelen, että tähän asiaan palataan vielä monta kertaa.
Pidän keskustan erottautumista kokoomuksesta yhtenä lähikuukausien tärkeimmistä poliittista tavoitteista. Tästä ei tarvitse vetää johtopäätöksiä vaalien jälkeisestä mahdollisesta hallitusvastuun yhteistyöstä. Ei suuntaan eikä toiseen. Kaikki vaihtoehdot pitää olla avoinna. Siitä kertovat myös heilahtelevat kannatusgallupit.
Hallituspohjan sanelee vaalitulos ja sen päättää äänestysuurnilla käyvä kansa. Mutta erot pitää osoittaa, jotta äänestäjillä on aidosti varaa valita, mihin suuntaan Suomea viedään.
Poliittiset kilpailijat nimittävät mielellään keskustan ja kokoomuksen hallitusyhteistyötä porvaripohjaksi. Keskusta niputetaan siinä osaksi oikeistoa.
Aika ajoin joku myös tokaisee, että keskusta ja kokoomus ovat samasta puusta veistettyjä. Ehdotettiinpa ennen eurovaaleja yhteistä ohjelmalinjaustakin seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Kokoomuksen suunnalta on voimaintunnossa kevään aikana nimitetty meitä mukavaksi apupuolueeksi.
Ei, ei ja ei. Keskustaa ja kokoomusta ei voi yhdistää, niitä ei voi sekoittaa, eikä niiden aatepohjaa voi huoletta liimata yhteen. Eläköön se ero välillämme. Kumpikin haluaa Suomelle parasta omasta vinkkelistään. Yhteistäkin on paljon, mutta peruskivemme on muurattu erilaisella laastilla.
Suurin ero kiteytyy käsityksemme kansanvallasta, kansalaisten oikeudesta päättää omista asioistaan. Me luotamme osallistumisen yhdistävään voimaan. Kansanvallan vahvistuminen merkitsee aina myös kansan sosiaalista nousua, osallistumista ja osallisuutta.
Kokoomus taas on vahvasti puheenjohtajavetoinen puolue. Heillä on totuttu kabinettipolitiikkaan.
Lienee suorastaan historiankirjoihin merkittävää, että tulevana viikonloppuna puolueen johtajavalintaa ei sittenkään ehkä kyetä ohjailemaan valtakamareista. Niin hajallaan ovat puolueen merkittävimpien piirien linjaukset ehdokkaiden taakse ryhmittymisestä.
Puolueiden historialliset juuret ovat erilaiset. Kokoomus löytää eurooppalaisen viiteryhmän oikeistokonservatiivien joukosta helposti. Keskusta taas on suomalainen puolue, maaseudun vähäväkisten synnyttämä, Santeri Alkion aatteeksi kirkastama. Linjamme on tasavaltalainen. Vaihtoehtonamme on usein joko-tain sijaan sekä-että.
Päivänpolitiikassa erot niin ikään heijastuvat. Päällimmäisenä mieleen nousee tuhkaksi varissut kuntauudistus, jonka Katainen joukkoineen nimesi kärkitavoitteeksi. Ylhäältä sanellen Suomen kunnat yhteen. Taustalla vahva vimma keskittää ja nojata keskuskaupunkien mahtiin. Tämän tarinan lopun tiedämme. Merkittävin ja juuri nyt syvin eromme kirkastuu puolustuspolitiikassa.
Maatalouspolitiikka, hilenmusta energiapolitiikka, sosiaaliturvan vastikkeellisuusvaatimus ja monet muut osoittavat kokoomuksen eroavan keskustasta.
Linjaeroja näen myös koulutuspolitiikassa. Esimerkkinä mainittakoon Aalto-yliopisto. Keskustan johdolla sovittin viime hallituskaudella, että sille varattu erityisrahoitus puretaan vuodesta 2015 lähtien ja avataan kaikkien yliopistojen kilpailtavaksi. Kataisen hallitus on antanut odotuttaa linjauksen toimeenpanoa. On valittu linja, jossa maailmalle porhalletaan innovaatioyliopisto etunenässä ja maakuntien yliopistojen mahdollistama tasa-arvoinen koulutus jää kakkoseksi.
Merkittävin ja juuri nyt syvin eromme kirkastuu puolustuspolitiikassa. Keskustelua on kiihdyttänyt Venäjän toiminta kuluvana keväänä. Natoon vai ei. Kokoomus intoilee asiassa ja olisi varmasti valmis päättämään asiasta pian. Keskustan kanta on puoluekokouksen määrittämänä maltillinen. Naton suuntaan on ikkuna auki, mutta juuri nyt sinne ei ole tarvetta kurkkia. Ounastelen, että tähän asiaan palataan vielä monta kertaa.
Pidän keskustan erottautumista kokoomuksesta yhtenä lähikuukausien tärkeimmistä poliittista tavoitteista. Tästä ei tarvitse vetää johtopäätöksiä vaalien jälkeisestä mahdollisesta hallitusvastuun yhteistyöstä. Ei suuntaan eikä toiseen. Kaikki vaihtoehdot pitää olla avoinna. Siitä kertovat myös heilahtelevat kannatusgallupit.
Hallituspohjan sanelee vaalitulos ja sen päättää äänestysuurnilla käyvä kansa. Mutta erot pitää osoittaa, jotta äänestäjillä on aidosti varaa valita, mihin suuntaan Suomea viedään.
torstai 5. kesäkuuta 2014
Annika Saarikko huolestui alueiden yliopistojen tulevaisuudesta
(Tiedote 5.6.2014)
– Muut 13 suomalaista yliopistoa ovat nyt suuressa epätietoisuudessa. Onko tässä hallitukselta kyseessä harkittu poliittinen linjanveto Aalto-yliopiston vahvistamiseksi? Onko hallitus uuden pääministerinsä johdolla tekemässä asiasta jonkin päätöksen viimeistään syksyn budjettiriihessä?, Annika Saarikko kysyy.
Keskustan
varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko on huolissaan maakunnissa
toimivien yliopistojen taloudellisesta asemasta. Saarikko on jättänyt
yliopistojen rahoituksesta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa. Saarikon mukaan
nyt on epäselvää, halutaanko Aalto-yliopiston erityisasemaa edelleen jatkaa ja
vahvistaa.
Innovaatioyliopistona
kutsuttavaan Aalto-yliopistoon on satsattu julkisia varoja sekä kansallista
huomiota perustamispäätöksestä lähtien. Kataisen hallitus ei tämänkeväisessä
kehysriihessään tehnyt päätöstä Aalto-yliopiston erillisrahoituksen
purkamisesta ja siirtämistä kaikkien yliopistojen avoimesti kilpailtavaksi.
Asiasta ei ole mitään mainintaa kehysriihen päätöksessä. Oletuksena oli
toisenlainen menettelytapa. Saarikko kysyykin, aikooko hallitus pysyä Vanhasen
II hallituksen päätöksen takana ja siirtää Aalto-yliopistolle kohdennetun
erillisrahoituksen vaiheittain kaikkien yliopistojen kilpailtavaksi vuodesta
2015 eteenpäin.
– Muut 13 suomalaista yliopistoa ovat nyt suuressa epätietoisuudessa. Onko tässä hallitukselta kyseessä harkittu poliittinen linjanveto Aalto-yliopiston vahvistamiseksi? Onko hallitus uuden pääministerinsä johdolla tekemässä asiasta jonkin päätöksen viimeistään syksyn budjettiriihessä?, Annika Saarikko kysyy.
Alueilla
toimivien yliopistojen kannalta asia on Saarikon mielestä sekä
taloudellisesti että psykologisesti erittäin merkittävä asia.
Toinen Saarikon
hämmästys kohdistuu siihen, että Kataisen hallitus päätti kevään kehysriihessä
pääomittaa yliopistoja 150 miljoonalla eurolla. Pääomitettava summa on
sidoksissa yliopistojen itsensä keräämään rahoitukseen. Vaatimusta
pääomituksesta ei esitetty aktiivisesti yliopistojen suunnalta. Vallitsevan
taloustilanteen vuoksi yliopistojen varainkeruuhanketta muun muassa yrityksiltä
pidetään epärealistisena. Myöskään suurimmalla osalla yliopistoja ei ole
varojen keräyslupaa, eikä poliisihallinto sitä myönnä nykyisen rahankeräyslupia
koskevan lain voimassa ollessa. Tämä asettaa yliopistot eriarvoiseen asemaan.
Saarikko kysyykin
myös, aikooko hallitus muuttaa kehysriihipäätöksensä yliopistojen
pääomittamisesta esimerkiksi akateemisen yrittäjyyden tukemiseen.
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Saarikko suoraan ja sydämellä
(Tiedote 4.6.2014)
Turun puoluekokouksessa reilun viikon
kuluttua mittautetaan keskustaväen arvio tähän mennessä tehdystä työstä.
Turkulainen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko (30) tavoittelee
jatkokautta. Hän on toiminut puoluejohdossa neljän vuoden ajan, niin Mari
Kiviniemen kuin Juha Sipilänkin johtamassa Keskustassa.
Saarikko kampanjoi sloganilla "Suoraan
ja sydämellä".
- Keskusta on minulle ja tuhansille muille
puolueen ihmisille sydämen asia. Se näkyy meistä päälle päin. Kansanliikkeen ja
sen kannatuksen nousut ja laskut saavat mielen läikkymään. Politiikka on
paljon enemmän täynnä tunteita kuin äkkiä tajuammekaan. Tämä pitää tunnistaa.
On välttämätöntä, että puolue herättää äänestäjässä jotakin. Pahinta on, jos
jätämme kylmäksi.
Suoraan puhumiseen Saarikko toteaa
varapuheenjohtajan tehtävän ja menneen tehtäväkauden monien käänteiden
kasvattaneen häntä.
- Kuluneella varapuheenjohtajakaudella olen
rohkaistunut olemaan se, mikä olen. Viimeiseen kahteen vuoteen on mahtunut
paljon, niin omassa elämässä kuin Keskustassakin. Ensin kuuntelen ja sitten
sanon suoraan, mitä ajattelen. Pidän tärkeänä, että kehitämme Keskustaa
puolueena suoremmaksi - siis avoimemmaksi, läpinäkyväksi ja toimintatavoiltaan
helposti lähestyttäväksi. Sanat ja teot eivät saa olla ristiriidassa. Samalla
haluan, että puolueenakin sanomme asiat suoraan. Siis totuuden kertoen ja
samalla suomalaisia rohkaistaen. Sitä vaikeat ajat vaativat.
Varapuheenjohtaja Saarikko kertoo
tavoittelevansa jatkokautta kiitollisena saamastaan tuesta eri puolilta Suomea.
- Kampanja tehdään tosissaan ja jokainen ääni
tarvitaan. Olen ihan yhtä innostunut edelleen tehtävästäni.
Puoluekokouspaikalla on jaossa edellisistä kokouksista tuttuja kampanjaporukan
tekemiä oransseja kannatushuiveja.
Annika Saarikko listaa Keskustan seuraavalle
kaksivuotiskaudelle seitsemän rohkeaa ja kunnianhimoista teesiä:
Tavoiteteesit
1.Ykköstavoitteeni on olla rakentamassa
Keskustasta vaalivoittajaa eduskuntavaaleissa 2015. Sen avulla voimme rakentaa
keskustalaisempaa Suomea. Voittoon on täydet mahdollisuudet, mutta se vaatii
rutkasti työtä. Ihan jokaiselta. Olen valmis kantamaan vastuuta ja tekemään
oman osani.
2. Varapuheenjohtajan tehtävä on toimia
puheenjohtajan tukena, osana tiimiä. Selkeä työnjako helpottaa kokonaisuudessa
onnistumista ja jokaisen vahvuudet tulevat esiin.
3. Haluan tehdä työtä sen puolesta, että kuva
Keskustasta yhteistyökykyisenä ja rakentavana puolueena vahvistuu. Tärkeää on
olla vahvistamassa luottamusta ja avoimuutta. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Hyvään puoluekulttuuriin kuuluu keskustelu, myös keskeneräisistä asioista.
Pitää saada olla eri mieltä.
4. Haluan tehdä omalta osaltani kaikkeni,
että Keskustan politiikka olisi vastuullista, realistista, eteenpäin katsovaa
ja tulevia sukupolvia ajattelevaa. Tämä koskee aikaamme sekä nyt oppositiossa
että mahdollisesti hallitustaivalta. Haluan toimia laaja-alaisesti, eri
politiikan lohkoihin perehtyen. Puolueen pitää rohkeasti erottautua
kilpailijoista.
5. Haluan uudistaa politiikan toimintakulttuuria
ja Keskustaa järjestönä. Menneet vuodet ovat opettaneet, että muutostyö on
hidasta ja vaativaa, mutta palkitsevaa. Kruununjalokivestä puoluekokousta on
pidettävä kiinni ja paikallistason työtä valtuustoryhmissä ja
kunnallisjärjestöissä arvostettava entistä enemmän. Meillä on myös paljon
kirittävää verkkomaailmassa.
6. Haluan vahvistaa tiukkoina talousaikoina
arvokeskustelua puolueessa. Ei ole yhdentekevää, miten vastataan kysymykseen:
"Mikä oikeasti on tärkeää?" Peräänkuulutetaan rohkeasti
lähimmäisenvastuuta ja pidetään heikomman puolta. Aina.
7. Koen olevani nuoren sukupolven ääni - nyt
jo yli-ikäistyvänä Keskustanuorena ja opiskeluista valmistuneenakin. Keskustan
nuoriso- ja opiskelijajärjestö ovat korvaamattomia kasvattajaseuroja
tulevaisuuden Keskustalle. Parhaiten puolue toimii silloin, kun eri sukupolvet
arvostavat, kuuntelevat ja kohtaavat toisiaan. Sukupolvien välinen
vuorovaikutus on kokemukseni mukaan Keskustan suurin rikkaus.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Saarikko kysyy leikkikenttien ylläpidosta
Tiedote 28.5.2014
Keskustan
varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko on jättänyt kirjallisen
kysymyksen taloyhtiön velvollisuuksista leikkikenttien ylläpidossa.
Saarikko
jätti kysymyksen ongelmallisen tilanteen vuoksi, sillä julkisuudessa olleiden
tietojen mukaan lain tulkinnassa on epäselvyyksiä taloyhtiön tehtävistä (Turun
Sanomat 23.5.2014).
"Julkisin
varoin tai erilaisten yhteisöjen turvin ylläpidetyt leikkikentät luovat
asukasviihtyvyyttä. Monelle lapsiperheelle ne ovat tärkeä osa arkea. Siksi myös
niiden turvallisuuteen pitää satsata", Annika Saarikko toteaa.
Epäselvyyttä
herättää se, velvoittaako lainsäädäntö taloyhtiö teetättämään ammattilaisilla
säännöllisiä leikkipaikkatarkastuksia ja täytyykö taloyhtiöiden laatia
kirjallinen turvallisuusasiakirja leikkikentästään.
"Osa
taas tulkitsee, että asia hoituu ulkopuolisen firman tekemän tarkistuksen
sijaan siten, että taloyhtiö itse tekee säännöllisesti huolellisen arvioinnin
leikkikenttien ja leikkikenttävälineiden kunnosta. Tällä hetkellä taloyhtiöt
toimivat siis keskenään eri tavoilla. Tämä luonnollisesti vaikuttaa asukkaiden
maksamiin taloyhtiön yhteisiin kustannuksiin", Saarikko huomauttaa.
Kuluttajaturvallisuuslainsäädännössä
määrätään leikkikenttien turvallisuusasiakirjojen laatimisesta. Tukesin mukaan
kuluttajaturvallisuuslainsäädäntö koskee kunnallisia leikkikenttiä ja
sairaaloiden ja asunto-osakeyhtiöiden pihoilla olevia leikkikenttiä ja niiden
yksittäisiä leikkikenttävälineitä.
Tukesista
kerrotaan Turun Sanomille, että kuluttajaturvallisuuslaki vaatii yleensä
turvallisuusasiakirjan laatimista taloyhtiöiltä, jos leikkikenttä esimerkiksi
muistuttaa julkista leikkikenttää.
Saarikko
kysyykin, mitä hallitus aikoo tehdä epäselvän
kuluttajaturvallisuuslainsäädännön selkeyttämiseksi, jotta leikkikenttien
turvallisuus voidaan taata ja tulkinnat taloyhtiön velvollisuuksista
selkeytyvät. Saarikko kysyy myös, miten selkeytetään määritelmää yleisestä
leikkikentästä ja sen turvallisuusvaatimuksista.
"Turhaa
sääntelyä ja byrokratiaa pitäisi tässäkin yhteiskunnan suunnalta välttää."
maanantai 26. toukokuuta 2014
Eliaksen päiväkirja tet-harjoittelusta eduskunnasta
Kasiluokkalainen kummipoikani Elias Koski oli tet-harjoittelussa eduskunnassa viime viikolla. Oli kuulemma mielenkiintoista. Elias kirjoitti päiväkirjaa harjoittelustaan. Kiitos vielä Eliakselle!
Eliaksen päiväkirja
Maanantai
Eliaksen päiväkirja
Maanantai
Olin hämmentynyt etsiessäni
ovea pikkuparlamenttiin, koska minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä minä
tulisin tekemään eduskunnassa TET-viikollani. Olin töissä kummitätini,
kansanedustaja Annika Saarikon ja hänen avustajansa Janika Tikkalan apuna.
Ensimmäinen päivä oli kuitenkin aika rento eikä ehditty tekemään paljoa muuta,
kuin tutustua paikkoihin ja hakea kuvalla varustettu sisään pääsy ja sisällä
liikkumispassi. Ehdin myös tutustua eduskunnan sokkeloisiin labyrintteihin ja
hoidin pieniä töitä.
Tiistai
Tänään oli luvassa hieman
pitempi päivä ja sain alkupäivästä mennä seuraamaan kokouksia. Jännää kun
eduskunnalla on näin iso merkitys ja tuntuu erittäin tärkeältä olla täällä. Vierekkäisissä
rakennuksissa päätetään ihan koko Suomen asioista. En itse oikein ymmärrä
politiikkaa, mutta käsitykseni mukaan ajankohtaisia asioita ovat ainakin
eurovaalit, josta kaikki lehdet on täynnä juttuja, maatalouden 141-tuki,
eläkevakuutus jutut, NATO-asiat ja sote-uudistus -asiat.
Keskiviikko
Tein päivän aikana paljon paperi-
ja tietokonetöitä ja hommia jäi seuraavallekin päivälle. Päivä oli hauska ja
eduskunnan päärakennuksen jatkuvasti liikkuvia avohissejä ei voita mikään. Ne voisi
varmasti toimia vaikka huvipuistossa tai leikkipaikoillakin.
Melkein kaikesta, mitä eduskunnassa puhutaan
tulee lehtiin juttuja. En siis yhtään ihmettele jos täällä työskenteleminen
stressaa joitakin.
Torstai
Päivä alkoi arkistoinnilla,
jossa kului osa aamupäivästä. Syömisen jälkeen alkoi kokousmaraton. Kävin
kuuntelemassa parissa kokouksessa ja pääsin lopuksi vielä seuraamaan suureen
lehteriin kyselytuntia, joka tuli myös televisiosta. Annikalla oli viikon
aikana paljon tapaamisia joittenkin tahojen asiantuntijoitten kanssa ja sain
olla kuuntelemassa niitä. Nämä tapaamiset käsittelivät alkoholilainsäädäntöä ja
vammaisten työllisyyttä. Sellaiset tapaamiset on myös iso osa kansanedustajan
työtä.
Perjantai
Päivä alkoi siitä, kun olin
mukana koululaisille suunnatulla kierroksella jonkun koulun yhdeksännen luokan
kanssa. Kierros oli mielenkiintoinen ja opin hieman uusiakin asioita.
Kierroksen jälkeen menimme syömään ja siitä sitten tapaamiseen Annikan ja
Janikan kanssa. Vaikka eduskunta onkin kiireinen paikka, niin on sen ilmapiiri
kuitenkin positiivinen ja ihmiset ystävällisiä. Taas oli yksi hauska päivä ja
koko viikko on viuhahtanut erittäin nopeasti. En usko, että näin kiinnostavia
ja jänniä TET-seikkailuja löytyy kovin helposti muista paikoista. Kiitos tästä
viikosta Janikalle, Annikalle ja koko eduskunnalle.
torstai 22. toukokuuta 2014
Miksi äänestää eurovaaleissa?
Suomessa elää EU-sukupolvi. Eurovaaleissa äänioikeutettuina on ensi
kertaa nuoria aikuisia, joiden koko elämän ajan Suomi on ollut osa Euroopan
unionia. Heille EU:n liittymiseen kytkeytyvät kiivaat juupas-eipäs -väittelyt
ovat vain pala poliittista historiaa.
Vaikka Suomella on EU-matkaa takana täysi-ikäisyyden verran, siitä huolimatta EU on edelleen meistä monelle etäinen byrokratiahautomo Brysselissä. Se on erittäin valitettavaa. Unionin pitää katsoa itseään peiliin ja pohdittava, miksi näin on käynyt.
Kansanedustajan työssä EU:sta tulevat asiat ovat jokapäiväistä kauraa. Valtaisa määrä lainsäädäntöämme juontaa juurensa EU-tasoisiin päätöksiin. Emme siis voi missään nimessä vähätellä EU:n ja parlamentaarikkojen työn merkitystä.
Eurovaalivuosina 2009 ja 2004 äänestysprosentti kohosi koko maassa 40 prosentin tuntumaan. Alueelliset erot aktiivisuudessa olivat huomattavia. Huippuaktiivisin vaalipiiri oli Helsinki, jossa uurnilla kävi yli puolet äänioikeutetuista, Pohjois-Karjalassa taas vain 33,7 prosenttia. Kaikkialla maaseudun ja kaupungin äänestysvilkkaus poikkesi toisistaan.
Näin ei saa käydä nyt. Maaseudun niin meillä Varsinais-Suomessa kuin muuallakaan Suomessa ei kannata antaa turhaa tasoitusta äänestysaktiivisuudessa. Ei ole yhdentekevää, ketkä 13 meppiä Suomea edustavat. On ensiarvoisen tärkeää, että parlamentissa suomalaiset hakeutuvat erityisesti alueiden kehittämistä ja maataloutta koskeviin päätöksentekoelimiin. Moni hyväkin asia suomalaisella maaseudulla - niiden pahamaineisten ja ikävien direktiivien ohella - on peräisin EU:sta.
Oletettavaa nykyisessä ulkopoliittisessa tilanteessa myös on, että EU:n alkuperäinen tehtävä rauhan ja vakauden turvaajana korostuu entisestään. Ukrainan kriisi haastaa Euroopan yhtenäisyyttä, suhteitamme Venäjään ja kansallisen puolustuspolitiikan suuntaa. Tässä tilanteessa on luontevaa ja toimivaa, että Suomi toimii kansainvälisissä kysymyksissä osana eurooppalaista yhteisöä. Jo tässä on kylliksi syytä lähteä käyttämään vaikutusvaltaansa. Äänestäminen on aina etuoikeus.
Vaikka Suomella on EU-matkaa takana täysi-ikäisyyden verran, siitä huolimatta EU on edelleen meistä monelle etäinen byrokratiahautomo Brysselissä. Se on erittäin valitettavaa. Unionin pitää katsoa itseään peiliin ja pohdittava, miksi näin on käynyt.
Kansanedustajan työssä EU:sta tulevat asiat ovat jokapäiväistä kauraa. Valtaisa määrä lainsäädäntöämme juontaa juurensa EU-tasoisiin päätöksiin. Emme siis voi missään nimessä vähätellä EU:n ja parlamentaarikkojen työn merkitystä.
Eurovaalivuosina 2009 ja 2004 äänestysprosentti kohosi koko maassa 40 prosentin tuntumaan. Alueelliset erot aktiivisuudessa olivat huomattavia. Huippuaktiivisin vaalipiiri oli Helsinki, jossa uurnilla kävi yli puolet äänioikeutetuista, Pohjois-Karjalassa taas vain 33,7 prosenttia. Kaikkialla maaseudun ja kaupungin äänestysvilkkaus poikkesi toisistaan.
Näin ei saa käydä nyt. Maaseudun niin meillä Varsinais-Suomessa kuin muuallakaan Suomessa ei kannata antaa turhaa tasoitusta äänestysaktiivisuudessa. Ei ole yhdentekevää, ketkä 13 meppiä Suomea edustavat. On ensiarvoisen tärkeää, että parlamentissa suomalaiset hakeutuvat erityisesti alueiden kehittämistä ja maataloutta koskeviin päätöksentekoelimiin. Moni hyväkin asia suomalaisella maaseudulla - niiden pahamaineisten ja ikävien direktiivien ohella - on peräisin EU:sta.
Oletettavaa nykyisessä ulkopoliittisessa tilanteessa myös on, että EU:n alkuperäinen tehtävä rauhan ja vakauden turvaajana korostuu entisestään. Ukrainan kriisi haastaa Euroopan yhtenäisyyttä, suhteitamme Venäjään ja kansallisen puolustuspolitiikan suuntaa. Tässä tilanteessa on luontevaa ja toimivaa, että Suomi toimii kansainvälisissä kysymyksissä osana eurooppalaista yhteisöä. Jo tässä on kylliksi syytä lähteä käyttämään vaikutusvaltaansa. Äänestäminen on aina etuoikeus.
tiistai 20. toukokuuta 2014
Miksi hallitus pimittää asumisperustaisen sosiaaliturvan linjaukset eurovaalien alla?
(Kannanotto 20.5.2014)
Keskustan
varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko vaatii Kataisen hallitukselta
välitöntä vastausta siihen, miksi selvitys Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan
haasteista ja kehitysvaihtoehdoista valmistuu vasta eurovaalien jälkeen.
-
Käytännössä on kysymys linjasta, jonka Suomi valitsee muualta tulevien
työntekijöiden sosiaaliturvan maksatuksessa. Suomalaisten oikeudentajua vastaan
taistelee nykytilanne, jossa työntekijän omassa kotimaassa asuvalle perheelle
maksetaan suomalaisia perhe-etuuksia. Tämä puhututtaa EU-vaaleissa äänestäjiä
paljon, Saarikko muistuttaa.
Saarikon
mielestä olisi välttämätöntä ja kohtuullista, että istuvan hallituksen linja
tässä tärkeässä aiheessa olisi kansalaisille selvä äänestyskoppiin mennessä.
Mitä kokoomus, sdp ja muut hallituspuolueet tästä asiasta ajattelevat ja ennen
kaikkea mitä aikovat sille tehdä?
-
Alunperin sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) antoi ymmärtää,
että selvitys valmistuu ennen vaaleja, toukokuun puolessa välissä. Nyt
ennakkoäänestys on loppusuoralla ja vaaliviikko käsillä, eikä selvitys ole
valmis.
Keskustan
Saarikko pitää asumisperustaisen sosiaaliturvan tulevaisuuden linjaamista
merkittävänä kysymyksenä tulevana parlamenttikautena EU:ssa. Asia
keskusteluttaa myös monessa muussa EU-maassa, esimerkiksi Saksassa.
-
Suomalaisen järjestelmän puolustaminen vaatii nyt selkeää kansallista
linjausta. Sen edistäminen EU-pöydissä edellyttää maan hallituksen ja tulevien
meppien hyvää yhteistyötä, Saarikko toteaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)