keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kehysriihestä lapioitua

Kataisen hallitus latasi suuret odotukset viime viikon torstain kehysriiheen. Tapahtuman pohjustusta joku kuvaili hyvin lumen kolaamiseksi. Talven mittaan taivaalta sataneet toiveet kolattiin isoksi kasaksi ja nyt tuli lapioimisen aika. Lumivuori oli kasvanut turhan suureksi.

Mitä viime viikosta jäi käteen?

Päällimmäiseksi epätietoisuutta. Sekä oppositio että median edustajat ovat kiehuneet harmista hallituksen tiedotuspolitiikan osalta. Olisi ollut ihan reilua kertoa kuuden hyvän asian rinnalla ne seitsemän huonoa.  VIikonloppuna kinastelu jatkui siitä, oliko etujärjestö EK:lla paremmat tiedot tulevista päätöksistä kuin muilla. Yhteisöveron alennus toteutui, mutta keskitetty palkkaratkaisu jäi tekemättä.

Tarkemmin ottaen työelämän osalta päätöksiä ei juuri tehty muutenkaan. Sama hehkutus osatyökykyisten ohjelmasta ja opintotuen indeksisidonnaisuudesta on nyt kuultu ties kuinka monessa hallituksen tiedotustilaisuudessa, ikään kuin uutena asiana. Tosiasiassa hallituksella ei ole yhteistä linjaa siitä, miten kansantalouttamme hoidettaisiin pidentyvien työurien avulla.

Erityisen epäselväksi jäi hallituksen ratkaisu sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteen uudistamisesta. En ole tavannut vielä yhtäkään hallituspuolueen edustajaa, joka osaisi kertoa, mitä nyt oikein sovittiin. Ministeritasolta on esitetty villejä, keskenään ristiriitaisia veikkauksia siitä, kuinka monesta sote-alueesta tässä päätettiinkään. Huh huh. Temppuilu alkaa riittää. Kysymys kun nyt kuitenkin ihmisten tärkeimmistä verovaroin kustannetuista palveluista. Terveydellä ei ole leikkimistä.

Mutta mitä jäi kehysriihestä käteen tavalliselle suomalaiselle?  Ensiksi hyvät asiat. Lapsiperheitä ei Kataisen hallitus juuri ole muistanut. Nyt tuli konkreettinen kehitysaskel.  Hallituksen esitystä lapsiperheiden valinnanvapauden tueksi pitää kehua. Osittaisen hoitorahan kehittäminen ja tuen parantaminen on oikeasti hyvä juttu. Vielä kun kertoisivat, miten korotettu etuisuus rahoitetaan.

Positiivisen maininnan ansaitsee myös kotitalousvähennyksen tason nostaminen. Summa nousee 400 eurolla.  Tässä hallituksen politiikka tosin on ollut aika jojoilevaa. Ensiksi tasoa laskettiin, nyt nostettiin. Mittelin asiasta  turkulaisen kokoomuksen edustajan Petteri Orpon kanssa menneenä syksynä - sittemmin ryhmänjohtajaksi päätynyt Orpo vaati  kotitalousvähennyksen nostoa jo tuolloin, mutta ei saanut ääntään kuuluviin. Nyt linjaus toteutui.

Sitten kansan kukkarolle käyvät päätökset.  Kaikista emme ensinnäkään vielä tiedä - hallitus kertoo ikävät asiat vasta myöhemmin.

Selvää on, että kulutukseen liittyvistä veroista moni nousee. Paheet maksavat entistä enemmän. Alkoholiveroa kiristetään taas kerran, olisiko viides kerta viiden vuoden sisään. Oluen hinnan koostumuksessa kuilu Viroon kasvaa entisestään - meillä verot kuittaavat kaljakeissin hinnasta reippaasti yli puolet. Hallituksella on ohjelmassaan alkoholipolitiikan kokonaisuudistus. Olisi erittäin hyvä, että suomalaisten runsaaseen viinanjuontiin keksittäisiin muitakin ratkaisuja kuin hinnan nostaminen. Alkoholin, makeisten ja tupakan verotuksen nostolla hallitus tavoittelee 230 miljoonan lisätuloja.

Jokaisen kotitalouden arkeen vaikuttaa ennen muuta sähköveron nousu. Sähköllä lämpiävien talojen asukkaat saavat nyt viimeistään pohdittavakseen vaihtoehtoisen lämmitysratkaisun välttämättömyyden. Hinnan nousun myötä kustannukset kohoavat usealla kymmenellä eurolla.

Merkittäviä vaikutuksia on myös Kataisen hallituksen linjalla kiristää kuntien taloutta entisestään. Valtionosuuksia - rahoja, joilla palvelut kuntalaisille järjestetään - vähennetään entisestään. Se tarkoittaa vuoden pidempään kierrätettäviä koulukirjoja, vanhusten palvelutalon ruuan laadun huononemista,  terveysaseman pitkää kiinnioloa kesäaikaan ja monin paikoin kunnan työntekijöiden lomautuksia.

Lisäksi hallitus toistamiseen päätti heikentää asuntovelallisten korkovähennysoikeutta. Suurten asuntolainojen maassa ratkaisu kolahtaa erityisesti nuorten aikuisten arkeen. Lapsiperhe saa kiristää talouttaan yhä tiukemmalle, kun lainaerät kolahtavat maksuun. Tätä on vaikea hyväksyä. Elämän ruuhkavuosien porukat laitetaan nyt yhä tiukemmalle.

Mitä tästä kaikesta sitten pitäisi ajatella? Oppositionkaan edustajalla ei ole pokkaa sanoa, etteikö hallituksen olisi pitänyt tehdä ikäviäkin päätöksiä. Sitä aika nyt vaatii. Tulevien sukupolvien kannalta on välttämätöntä, että nyt tehdään suuria rakenteellisia uudistuksia yhteiskuntaamme. Sen rinnalla taloutta tulee sopeuttaa tulevien aikojen turvaksi.

Kaikkia päätöksiä tulee kuitenkin kyetä arvioimaan niiden sukupolvivaikutusten osalta. Tehtiinkö todella riittävästi päätöksiä, jotta Suomi selviytyy? Ja  kenen etua hallitus lopulta ajoi? Kuka maksaa laskun lopulta? Voittajia taisivat taas olla ne, jotka huusivat kovimmin. Hallituksen  linjassa on paljon "toivotaan, toivotaan"-sävyä. Yrityselämälle  ojennettiin nyt auttava käsi. Sen pitää näkyä kohoavana työllisyytenä.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Eroon ongelmakäytöstä


Alkoholista on tullut työikäisten suomalaisten yleisin kuolinsyy. Näin totesin viime viikolla jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä, joka käsitteli päihdekuntoutuksen tehokkuuden arviointia. Totuutta ei pääse pakoon. Suomalaiset juovat liikaa. Kylmät faktat todistavat sen, että puhtaaksi alkoholiksi muutettu kulutus on keskimäärin kunnon ämpärin kokoinen jokaisen suomalaisen osalta. Asialle täytyy tehdä jotakin. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2011 päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan alkoholista johtuviin haittoihin kuoli 2584 ihmistä. Samaan aikaan liikenteessä kuoli 292 henkilöä. Alkoholihaittojen aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat vuositasolla miljardisuuruiset - puhumattakaan alkoholihaittojen ja niistä seuraavien kuolemantapausten inhimillisestä hinnasta. Alkoholin aiheuttamat lieveilmiöt: väkivaltarikokset, perheväkivalta ja sairaudet jättävät omat jälkensä myös alkoholistin läheisiin ihmisiin.

Tästä kaikesta puhutaan yllättävän vähän. Aihe on vaikea.

  Kuinka sitten tarttua tähän ongelmaan? Keinoja on useita. Olemme puolueessamme koonneet keinot ”Kippis kohtuudelle”- ohjelmapaperiksi. Tarkoituksena ei saa olla terveen alkoholikulttuurin alasajo vaan päihdeongelmien aikainen tunnistaminen ja tehokas hoito.   Uskallan väittää, että onnistunut ja tehokas päihdekuntoutus on tehokkain keino vähentää alkoholikuolemia.

 Itse päihdekuntoutusprosessi voi kestää muutamasta viikosta useisiin vuosiin. Sen aikana asiakasta tuetaan, jotta hänen hänen elämänhallinnan ongelmansa ratkeaisivat ja toimintakyky lisääntyisi. Tavoitteena on päästä kiinni normaaliin elämään, jossa alkoholi ei enää ole kaikkea varjostava haamu.

 Niin alkoholista, kuin muistakin päihderiippuvuuksista kuntoutuminen on pitkä prosessi. Näin etenkin jos mietitään täydellistä kuntoutumista. Tuo prosessi voidaan jakaa erilaisiin vaiheisiin aina vieroituksesta avohoitoon ja kuntouttavaan päihdehoitoon. Huolestuttava piirre on, että vaikea taloustilanne on ajanut kunnat säästämään päihdekuntoutuksesta:


 Tämä on näkynyt lisäyksenä muun muassa lastensuojelumenoissa ja alkoholikuolemissa.

 Olisi tärkeää tunnistaa erilaisten kuntoutusmuotojen tehokkuus ja ohjata henkilöt juuri heille sopivimpiin hoitomuotoihin. Hallituksen tulisi selvittää erilaisten kuntoutusmuotojen tehokkuus ja käydä toimiin ihmishenkien ja läheisten kärsimysten säästämiseksi. Työuria ei pidennetä keskeltä jos myös tämän asian suhteen ei herätä todellisuuteen ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Sairaana, lomalla ja sairauslomalla


 
 

Huomisen kehysriihessä Jyrki Kataisen hallituksella on edessään tiukat paikat. Hallitus lupasi puolivälin istunnossaan muutama viikko sitten tarttua riuskoin ottein työllisyyskehityksen parantamiseen ja viennin kilpailukyvyn vahvistamiseen.

 

Toistaiseksi näytöt eivät vakuuta. Menneellä viikolla eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa käsitelty Kataisen hallituksen esitys vuosilomalaista ei edellä mainittuja tavoitteita vauhdita. Ei sinne päinkään.

 

Merkittävä linjaus on mennyt julkisuudelta läpi varsin pienellä huomiolla. Valiokunnan enemmistö hallituspuolueiden johdolla ja perussuomalaisten tukemana päätti vuosilomalain muutoksesta siten, että työntekijän omavastuupäivät loma-ajalla tapahtuvasta sairaudesta poistuvat kokonaan. Jos sairastuu kesälomalla vatsatautiin tai talvilomalla saa flunssan, saa sairausaikaa vastaavan määrän uusia lomapäiviä tilalle.

 

Nykyään loma-ajan sairastamisessa on ollut seitsemän päivän karenssi. Sen jälkeen loma on voinut muuttua sairauslomaksi. Nyt seitsemän muuttuu nollaksi. Nykyiseen lakiin ei ole käsittääkseni kohdistunut laajaa nurinaa, vaan lyhyt omavastuuaika on ymmärretty myös työntekijäpuolella.

 

Hallituksen tuoreen päätöksen taustalla on Euroopan unionin tuomioistuimen päätös. Se tulkitsi EU:n työaikadirektiiviä siten, että nykyinen käytäntömme seitsemän päivän omavastuusta on vastoin direktiivin takaamaa työntekijän lomaoikeutta.

 

Keskustassakin pidämme tietysti välttämättömänä, että kansallinen lainsäädäntö on ajantasaista ja linjassa EU-tason päätösten kanssa. Niin ikään on tärkeää, että jokainen saa lomasta virkistystä sairastuvan sijaan. Vastaehdotuksemme olisi kuitenkin turvannut työntekijälle neljä viikkoa vuosilomaa terveenä, mutta säilyttänyt työntekijän omavastuun kuutena päivänä. Se olisi täyttänyt työaikadirektiivin edellytykset.

 

Hämmästelimme, että Suomi taas kerran toimi EU-pykälien suhteen etunojassa. Tietojemme mukaan muissa EU-maissa ei ole ryhdytty vastaaviin toimiin.

 

Vuosilomalain muutoksen myötä työllistäminen käy entistä kalliimmaksi ja hankalammaksi. Jatkossa yritys maksaa kaikista poissaolopäivistä kahteen kertaan, ensin sairausajan palkanmaksuna ja sitten vielä siirrettyjen lomapäivien palkkana. Siirtoon riittää työntekijän viipymättä tehty ilmoitus.

 

Monelle pienyrittäjälle työntekijän palkkaamisen kynnys nousee entisestään. Suomen nousu lepää työnteon ja yrittäjyyden varassa. Erityisen merkittävässä asemassa ovat pienet ja keskisuuret yritykset, jotka pääsääntöisesti ovat vastanneet viime vuosikymmenen aikana maahan syntyneistä uusista työpaikoista.


Kokonaiskustannukseksi tästä lakimuutoksesta saadaan vuositasolla arviolta parin sadan miljoonan lisälasku työnantajille. Osansa siitä hoitaa jo muutoinkin talousvaikeuksissa rypevä kuntakenttä, joka on monessa paikassa kunnan suurin työllistäjä ja siten merkittävä työnantaja.  

 

Viime viikolla valiokunnassa sinetöity Kataisen hallituksen esitys näyttää erityisen kiusalliselta Kokoomuksen kannalta. Puoluetta on pidetty yrittäjien ystävänä. Yleensä EU:n päätöksistä alituiseen räksyttävät perussuomalaisetkin olivat valiokunnassa päätöksenteon hetkellä varsin myötämielisiä hallituksen linjalle. Viimeinen kuittaus hallituksen esitykselle annetaan eduskunnan suuren salin äänestyksessä. Mielenkiintoista nähdä, miten yrittäjätaustaiset edustajat eri puolueissa silloin äänestävät.

(julkaistu Turun Sanomissa 20.3.2013)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pahaa sutta ken pelkäisi?

Isoäitini näki suden. Oripään Tanskilan kylällä, keskellä kirkasta päivää. Susi seisoi pihapellolla, kotitalon vieressä. Hämmästyin, miten rauhallisesti hän kertoi puhelimessa asiasta. Kohtaaminen ei ollut ensimmäinen. Silti isoäiti aikoo kuulemma jatkossakin käydä tien päässä postilaatikolla potkukelkalla. Vähän kuulemma vilkuilee sivuilleen aiempaa ahkerammin.

Vastaavia kertomuksia susihavainnoista kuuluu sieltä täältä. En äkkiseltään keksi mitään vastaavaa, yhteiskunnallisesti yhtä kuumottavaa kysymystä kuin Suomen susikanta.
Olen aika varma, että EU:n nettomaksuratkaisut tai työurien pidentämisen päätökset eivät houkuttaisi melkein tuhatta ihmistä paikalle perjantai-iltana. Susiasia sen sijaan liikutti väkeä Köyliöön tuvan täydeltä.

Susiasian taustalla piilee pelko. Turvattomuus on tunteista voimakkaimpia, oli sen taustalla aito hätä tai vain aavistus siitä. Yleinen epäluulo lajia kohtaan on kai istutettu meihin jo lapsuuden satukirjoissa. Tunteille ei ole mittareita, niitä ei voi vertailla tai tilastoida.

En väitä tietäväni, miltä tuntuu lähettää lapsi koulutielle vaikkapa Mynämäellä, Köyliössä tai Yläneellä, mutta tiedän, että pelko lasten turvallisuuden puolesta on varmasti aito.
Lainsäätäjäksi valittuna en koe oikeaksi sitä, että lasku heikentyneestä turvallisuuden tunteesta lankeaa niille, jotka eivät voi siihen itse vaikuttaa. Minäkin kyllä tunnen tilastot, joilla perustellaan, ettei syytä susipelkoon ole. Mutta tiedän, että tilastot eivät poista epävarmuutta, jonka keskellä monin paikoin maaseudulla eletään.

En vihaa susia, minulla ei ole siihen syytä. Täysin maallikkona tiivistän kantani: susi kuuluu suomalaiseen luontoon, mutta se ei kuulu pihapiiriin, ei koulujen liepeille eikä taajamiin. Nykyinen tilanne ei voi jatkua.

Olen tutustunut perusteluihin Suomen susikannan säätelystä ja kannatan luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Se kuitenkin edellyttää yhteistä tahtoa. Tämä tahto on nyt murenemassa. Osa meistä kokee yhteiskunnan suojelevan susia muusta välittämättä.

Korostan, etten hyväksy lain ottamista omiin käsiin, en susienkaan kohdalla. Lakia pitää kunnioittaa. Luontoa pitää kunnioittaa. Tähän keskustalaiset ovat nojanneet aina.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Pysyvän tasapainon saavuttamiseksi nyt pitää kohdistaa lisäresursseja susikantojen ja niiden käyttäytymisen selvittämiseen.

Susista johtuvat koulukyydit on korvattava kunnille – koulutien turvallisuus ei saa olla kunnan taloudesta kiinni. Lupien myöntämistä ihmistä pelkäämättömien, pihoille tunkeutuvien susien poistamiseksi on valvottava mutta myös nopeutettava ja yksinkertaistettava.

Susia ei pidä vainota tarpeettomasti, mutta on selvää, että häirikkösuden määrittely ei voi olla kiintiöistä kiinni. On tehtävä kaikki voitava susien koti- ja tuotantoeläimille aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi, ja kaikki vahingot on korvattava täysimääräisesti. Tähän on saatava myös EU:lta valtuudet.

On erittäin hyvä, että maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok) on susikeskustelun sävyjen syvetessä ymmärtänyt pelon todellisuuden. Nyt ymmärryksen pitäisi kehittyä toimenpiteiksi.
En sano tätä puoluepoliittisena piikkinä oppositiosta, vaan siksi, että tärkeintä on nyt kyetä lisäämään luottamusta maaseudun asukkaiden ja viranomaisten välille. Sen puute nimittäin lisää pelkoa vähintään yhtä paljon kuin hangen pintaan painunut tassun jälki.

(Julkaistu Turun Sanomissa 20.2.2013)