tiistai 9. syyskuuta 2014

Blogi on muuttanut

Annika Saarikon blogi on siirtynyt uuteen paikkaan, hänen kotisivuilleen.

Aiemmin julkaistuja tekstejä voit edelleen selailla täällä.

Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiin ja kannanottoihin!

maanantai 1. syyskuuta 2014

Saarikko kummastelee maistraatin maksujen perusteita


(Tiedote 1.9.2014)

 
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko kysyy, miksi maistraatin edunvalvottavilta henkilöiltä perimä tilintarkastusmaksu perustuu varallisuuteen.


Edunvalvottavia henkilöitä on Suomessa noin 64 000. Edunvalvottavat ovat usein yhteiskunnassa heikossa asemassa, sairaita ja työkyvyttömiä, minkä vuoksi heidän saamansa verotettavat tulot pysyvät monesti vuosittain varsin vähäisinä.


Edunvalvojan on annettava yleensä vuosittain maistraatille vuositili-ilmoitus päämiehensä eli edunvalvottavan henkilön varoista. Ilmoituksesta peritään päämieheltä tilintarkastusmaksu, jos edunvalvottavan henkilön nettotulot ja rahana annetut sosiaaliset etuudet ovat enemmän kuin 8 029 euroa vuodessa.


Maksu määräytyy progressiivisesti. Se on sitä suurempi, mitä enemmän edunvalvottavalla on vuositilintarkastuksessa bruttovaroja. Vähimmillään tilintarkastusmaksu on 48 euroa ja enimmillään 430 euroa. Maksu on tässä yhteydessä varallisuusveron tapainen, josta Suomessa luovuttiin vuonna 2005. Onkin epäselvää, mihin progressiivinen maksu perustuu.


Tietyin ehdoin holhousviranomainen voi päättää, että yleispiirteinen tili riittää, missä tapauksessa tilintarkastusmaksusta peritään puolet. Myös alaikäiseltä peritään maksusta puolet. Saarikko pitää ongelmallisena, että maksujen suuruus perustuu varallisuuteen.


– Edunvalvonnassa olevat henkilöt saattavat omistaa kiinteistöjä tai he ovat jotenkin muuten keränneet varallisuutta. Henkilön käyttövarat voivat silti olla erittäin pienet bruttovarallisuudesta riippumatta, Saarikko sanoo.


Saarikko jätti asiasta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa. Valtiovarainministeriön asetus maistraatin maksuista on voimassa vuoden loppuun saakka. Saarikko tiedustelee, mihin hallitus perustaa edunvalvottavien henkilöiden tilintarkastusmaksun progressiivisuuden ja aikooko hallitus selvittää progressiivisuudesta luopumista, kun uutta asetusta maistraattien perimistä maksuista tehdään.