Ennustamisen lajeista vaikein

(Julkaistu Suomenmaassa 18.2.2014)

Aika ajoin on varsin virkistävää päästä pohtimaan tulevaisuutta vähän suuremmassa aikaikkunassa. Tähän viimeisimmäksi mahdollisuuden tarjosi Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen Juha Kaskisen puheenvuoro kotimaakuntani edustajille viime viikolla.

Sanotaan, että ennustamisen lajeista vaikein on tulevaisuuden ennustaminen. Siksi on varsin hyvä, että keskuudessamme on ihmisiä, jotka työkseen keskittyvät sitä fundeeraamaan. Heillä on aikaa ja älyä toivottavasti nähdä myös muutosten hiljaiset signaalit. Puolueissa tätä työtä pitäisi seurata ja tukea erityisen tarkkaan. 

Oma arvonsa tässä työssä on myös eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalla, joka on maailmanlaajuisestikin harvinainen osa parlamentin työtä. Meillä päättäjillä pitäisi vain olla enemmän aikaa, kärsivällisyyttä ja herkkyyttä pysähtyä muuttuvan maailman ihmeellisyyksien ääreen. Liian usein nämä väistyvät päivittäisen hurlumhein varjoon.

Tulevaisuuden pohtiminen vähän hirvittääkin. Se pitää sisällään muutoksia, johon ei suorilta osaa olla valmis. Menneeseen – tai edes nykyhetkeen – olisi niin mukava tuudittautua. Juuri kun kuvittelee sisäistäneensä teknologian viimeisimmät muodot, huomaa niiden olevan jo auttamattomasti vanhentuneita. Vain muutos on siis pysyvää.

Osa maailman muuttuvista ilmiöstä on ollut tiedossamme jo pitkään. Tällaisia ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, niukkenevat luonnonvarat ja taistelu energiasta, kaupungistuminen, maailman kaksinapaisuuden muuttuminen moninapaisuudeksi ja uusien nousevien maiden vaikutusvallan kasvu. Osana tätä kaikkea koko talousjärjestelmämme tulee haastetuksi – olemme valumassa kohti hitaan kasvun aikaa, jossa Euroopalla on riski jäädä jalkoihin. Iso kysymys on, olemmeko osanneet varautua näihin?

Eurooppalaisittain suuri muutos on väestön ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet. Suomi toimii tässä koelaboratoriona muulle maanosalle. On rehellistä myöntää, että aivan kaikin tavoin emme ole osanneet tähän valmistautua – tai sitten emme ole halunneet nähdä tosiasioita. Siksi nyt käsillämme on talouden kestävyysvaje, jonka ratkaisemiseen ei valitettavasti riitä vain talouden orastava kasvu tai viennin elpyminen. Koko hyvinvointijärjestelmämme on niistäkin huolimatta sovitettava ikääntyvän Suomen tarpeisiin ja pidettävä hoivalupauksesta kiinni niukemmilla varoilla.

Osana tulevaisuuden pohdintaa pitää haasteiden lisäksi tunnistaa myös mahdollisuudet. Siinä vasta ikääntyvä Suomi voikin näyttää voimansa. Ei liene pieleenmenevää ennustaa, että tulevaisuuden Suomessa harmaiden panttereiden voima jyllää. Neljän sukupolven Suomi, jossa eletään pidempään kuin koskaan ennen voi olla myös vahvempi kuin koskaan ennen.

Maailman muutoksista ja tulevaisuuden ennusteista nostan esiin vielä ruokaturvan. Puhdas ruoka on tulevaisuuden vahva kilpailuvaltti. Sille suuntaa näyttävät kuluttajat. Ruokaturvan korostuminen on huikea mahdollisuus Suomelle, aivan samoin kuin biotalous laajasti ymmärrettynä. Keskusta julkaisee lähiaikoina omat linjauksensa ruokaturvaa koskien. Puolueista juuri meillä on vahvin osaaminen ja asiantuntemus globaalin ruokaturvallisuuden edistämiseen.

Osana muutoksen ymmärtämistä erityistä herkkyyttä tarvitaan arvojen muuttumiselle. Se voi joskus tehdä kaikkein kipeintä. Ja niissä jatkuvuutta ja pysyvyyttä saa – oikeastaan pitää – myös puolustaa.

Kaikesta pohdinnasta huolimatta tulevaisuus silti taatusti yllättää meidät.  Siitä esimerkiksi käy kaksi kohtalokasta lausahdusta menneisyydestä. IBM:n puheenjohtaja Thomas Watson totesi aikanaan: ”Käsittääkseni maailmassa on markkinoita noin viiden tietokoneen myymiselle.”  Warnerin elokuvayhtiöveljesten mykkäfilmien aikakauden arvio vuodelta 1927 puolestaan oli: ”Kuka kumma nyt haluaisi kuulla elokuvatähtien puhuvan?”

Velka on sukupolvikysymys

(Julkaistu Suomenmaan verkkosivuilla 10.2.2014)

"Ainahan on maksettava eikös juu,
mitä tässä maailmassa velkaantuu."

Georg Malmsténin Nikkelimarkan sanat sopivat viime viikkojen poliittisen velkakeskustelun ohjenuoraksi.

Kun maana elämme yli varojemme, lainaamme joka päivä huikean summan rahaa tulevilta sukupolvilta. Nyt valtiolla on velkaa noin 28 000 euroa jokaista työikäistä kohden. Kokonaissumma kipuaa kuluvan vuoden jälkeen 100 miljardin tienoille. Huikea summa - vaikea edes hahmottaa. Kaikki eivät tietenkään pidä velkamäärää erityisenä ongelmana. Luotettavana ja talousasiansa toistaiseksi tolallaan pitäneenä maana lainamme on verrattain halpaa. Silti se ei poista sitä tosiasiaa, että tulevien sukupolvien tehtäväksi joka tapauksessa jää siitä selviäminen.

On hyvä muistaa, että nyt vasta keskustelemme siitä, miten saisimme velkaantumisen loppumaan - emme vielä siitä, miten se aikanaan saadaan maksettua pois.

Hallitus sivuuttanee kevään kehysriihessä oman ohjelmansa tavoitteen velkasuhteen taittamisesta ja siirtää sen tuonnemmaksi -tulevien hallitusten syliin. Jo alun perin hallitusohjelman tavoitteet olivat epärealistisia ja vallitseva tilanne on seurausta siitä.

Pohjimmiltaan kysymys on vain ongelmien siirtämisestä. Vaikka kuinka saisimme vientimme vetämään ja työllisyyttä tukevilla toimilla veroeuroja valtion kassaan enemmän, perusasetelmaa emme enää kykene muuttamaan. Suomi ikääntyy. Se on tosiasia. Huoltosuhteemme on maailman heikoimpia. Se haastaa palvelujärjestelmämme aivan uudenlaisella tavalla.

Nyt systeemimme kuluttaa enemmän kuin tienaa. Menot ja tulot eivät ole sopusoinnussa. Ja samalla hoivalupauksesta on pidettävä kiinni. Sen olemme edeltäville sukupolville velkaa. Jos emme nyt kykene uudistamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme, velaksi elämisen kierteelle ei näy loppua.

Tasavallan presidentti Niinistö totesi, että hallituksen on keskityttävä niihin asioihin, jotka ovat sen omissa käsissä. Olen samaa mieltä presidentin kanssa. On tärkeää, että seuraava hallitus asettaa realistiset taloustavoitteet ja noudattaa niitä.

Valitettavaa on, että hallituksen päättämättömyys rakenteellisissa uudistuksissa, kuten työurakysymyksissä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa maksaa meille nyt kipeitä päätöksiä menoleikkauksina vähän kaikkialta. Kuosiin laitettu hyvinvointiyhteiskunta, joka tienaa enemmän kuin syö, säästäisi toimivuudellaan monta veronmaksajan euroa. Yritystä tähän suuntaan nähtiin viime syksyn rakennepaketissa, mutta sen miljardiluokan tavoitteisiin on valtava matka. Nyt moni asia on vasta selvittämisen asteella ja aidot päätökset vielä monen riidan takana.

Jos hallitus kykenisi aidosti satsaamaan kasvuun ja työllisyyteen, keskustelumme ei kenties pyörisi vain velkaantumisessa sekä veronkorotusten ja menoleikkausten viidakossa. Infra oy ja yritysten innovaatiota ja investointeja tukeva laajamittainen kasvurahasto olisivat riittävän kokoluokan ensiaskeleita. Tarvitaan rohkea talousohjelma, jonka mittakaava ulottuu riittävän pitkälle. Suomen korjaaminen on monen vuoden homma.