(Julkaistu Suomenmaan verkkosivuilla 10.2.2014)
"Ainahan on maksettava eikös juu,
mitä tässä maailmassa velkaantuu."
Georg Malmsténin Nikkelimarkan sanat sopivat viime viikkojen poliittisen velkakeskustelun ohjenuoraksi.
Kun maana elämme yli varojemme, lainaamme joka päivä huikean summan rahaa tulevilta sukupolvilta. Nyt valtiolla on velkaa noin 28 000 euroa jokaista työikäistä kohden. Kokonaissumma kipuaa kuluvan vuoden jälkeen 100 miljardin tienoille. Huikea summa - vaikea edes hahmottaa. Kaikki eivät tietenkään pidä velkamäärää erityisenä ongelmana. Luotettavana ja talousasiansa toistaiseksi tolallaan pitäneenä maana lainamme on verrattain halpaa. Silti se ei poista sitä tosiasiaa, että tulevien sukupolvien tehtäväksi joka tapauksessa jää siitä selviäminen.
On hyvä muistaa, että nyt vasta keskustelemme siitä, miten saisimme velkaantumisen loppumaan - emme vielä siitä, miten se aikanaan saadaan maksettua pois.
Hallitus sivuuttanee kevään kehysriihessä oman ohjelmansa tavoitteen velkasuhteen taittamisesta ja siirtää sen tuonnemmaksi -tulevien hallitusten syliin. Jo alun perin hallitusohjelman tavoitteet olivat epärealistisia ja vallitseva tilanne on seurausta siitä.
Pohjimmiltaan kysymys on vain ongelmien siirtämisestä. Vaikka kuinka saisimme vientimme vetämään ja työllisyyttä tukevilla toimilla veroeuroja valtion kassaan enemmän, perusasetelmaa emme enää kykene muuttamaan. Suomi ikääntyy. Se on tosiasia. Huoltosuhteemme on maailman heikoimpia. Se haastaa palvelujärjestelmämme aivan uudenlaisella tavalla.
Nyt systeemimme kuluttaa enemmän kuin tienaa. Menot ja tulot eivät ole sopusoinnussa. Ja samalla hoivalupauksesta on pidettävä kiinni. Sen olemme edeltäville sukupolville velkaa. Jos emme nyt kykene uudistamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme, velaksi elämisen kierteelle ei näy loppua.
Tasavallan presidentti Niinistö totesi, että hallituksen on keskityttävä niihin asioihin, jotka ovat sen omissa käsissä. Olen samaa mieltä presidentin kanssa. On tärkeää, että seuraava hallitus asettaa realistiset taloustavoitteet ja noudattaa niitä.
Valitettavaa on, että hallituksen päättämättömyys rakenteellisissa uudistuksissa, kuten työurakysymyksissä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa maksaa meille nyt kipeitä päätöksiä menoleikkauksina vähän kaikkialta. Kuosiin laitettu hyvinvointiyhteiskunta, joka tienaa enemmän kuin syö, säästäisi toimivuudellaan monta veronmaksajan euroa. Yritystä tähän suuntaan nähtiin viime syksyn rakennepaketissa, mutta sen miljardiluokan tavoitteisiin on valtava matka. Nyt moni asia on vasta selvittämisen asteella ja aidot päätökset vielä monen riidan takana.
Jos hallitus kykenisi aidosti satsaamaan kasvuun ja työllisyyteen, keskustelumme ei kenties pyörisi vain velkaantumisessa sekä veronkorotusten ja menoleikkausten viidakossa. Infra oy ja yritysten innovaatiota ja investointeja tukeva laajamittainen kasvurahasto olisivat riittävän kokoluokan ensiaskeleita. Tarvitaan rohkea talousohjelma, jonka mittakaava ulottuu riittävän pitkälle. Suomen korjaaminen on monen vuoden homma.
"Ainahan on maksettava eikös juu,
mitä tässä maailmassa velkaantuu."
Georg Malmsténin Nikkelimarkan sanat sopivat viime viikkojen poliittisen velkakeskustelun ohjenuoraksi.
Kun maana elämme yli varojemme, lainaamme joka päivä huikean summan rahaa tulevilta sukupolvilta. Nyt valtiolla on velkaa noin 28 000 euroa jokaista työikäistä kohden. Kokonaissumma kipuaa kuluvan vuoden jälkeen 100 miljardin tienoille. Huikea summa - vaikea edes hahmottaa. Kaikki eivät tietenkään pidä velkamäärää erityisenä ongelmana. Luotettavana ja talousasiansa toistaiseksi tolallaan pitäneenä maana lainamme on verrattain halpaa. Silti se ei poista sitä tosiasiaa, että tulevien sukupolvien tehtäväksi joka tapauksessa jää siitä selviäminen.
On hyvä muistaa, että nyt vasta keskustelemme siitä, miten saisimme velkaantumisen loppumaan - emme vielä siitä, miten se aikanaan saadaan maksettua pois.
Hallitus sivuuttanee kevään kehysriihessä oman ohjelmansa tavoitteen velkasuhteen taittamisesta ja siirtää sen tuonnemmaksi -tulevien hallitusten syliin. Jo alun perin hallitusohjelman tavoitteet olivat epärealistisia ja vallitseva tilanne on seurausta siitä.
Pohjimmiltaan kysymys on vain ongelmien siirtämisestä. Vaikka kuinka saisimme vientimme vetämään ja työllisyyttä tukevilla toimilla veroeuroja valtion kassaan enemmän, perusasetelmaa emme enää kykene muuttamaan. Suomi ikääntyy. Se on tosiasia. Huoltosuhteemme on maailman heikoimpia. Se haastaa palvelujärjestelmämme aivan uudenlaisella tavalla.
Nyt systeemimme kuluttaa enemmän kuin tienaa. Menot ja tulot eivät ole sopusoinnussa. Ja samalla hoivalupauksesta on pidettävä kiinni. Sen olemme edeltäville sukupolville velkaa. Jos emme nyt kykene uudistamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme, velaksi elämisen kierteelle ei näy loppua.
Tasavallan presidentti Niinistö totesi, että hallituksen on keskityttävä niihin asioihin, jotka ovat sen omissa käsissä. Olen samaa mieltä presidentin kanssa. On tärkeää, että seuraava hallitus asettaa realistiset taloustavoitteet ja noudattaa niitä.
Valitettavaa on, että hallituksen päättämättömyys rakenteellisissa uudistuksissa, kuten työurakysymyksissä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa maksaa meille nyt kipeitä päätöksiä menoleikkauksina vähän kaikkialta. Kuosiin laitettu hyvinvointiyhteiskunta, joka tienaa enemmän kuin syö, säästäisi toimivuudellaan monta veronmaksajan euroa. Yritystä tähän suuntaan nähtiin viime syksyn rakennepaketissa, mutta sen miljardiluokan tavoitteisiin on valtava matka. Nyt moni asia on vasta selvittämisen asteella ja aidot päätökset vielä monen riidan takana.
Jos hallitus kykenisi aidosti satsaamaan kasvuun ja työllisyyteen, keskustelumme ei kenties pyörisi vain velkaantumisessa sekä veronkorotusten ja menoleikkausten viidakossa. Infra oy ja yritysten innovaatiota ja investointeja tukeva laajamittainen kasvurahasto olisivat riittävän kokoluokan ensiaskeleita. Tarvitaan rohkea talousohjelma, jonka mittakaava ulottuu riittävän pitkälle. Suomen korjaaminen on monen vuoden homma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti