Hallituksen syksyisen rakennepaketin sisältö velloi
tasa-arvonäkökulmasta aivan liikaa yhden asian, kotihoidontuen leikkauksen
ympärillä.
Hallituksen historiallisena tasa-arvon edistäjänä
markkinoima kotihoidontuen pakkojako ei ole oikeaa tasa-arvopolitiikkaa. Meidän
tulisi vaatia vastauksia siihen, miksi naisen euro on edelleen 80 senttiä.
Samasta työstä on maksettava sama palkka ja tähän on monen tahon etsittävä
vastauksia.
Myös vanhemmuuden kustannusten jakamiseen tulisi löytää
uusia keinoja. Suomessa Kela hoitaa suurimman osan kustannuksista jo nyt.
Kuitenkin merkittävä osa kustannuksista jää edelleen äidin työnantajan
harteille.
Esimerkiksi kustannukset pienen lapsen sairaudesta
koituvista poissaoloista ja sijaisen palkkauksesta koituvat työnantajalle.
Siksi kustannukset tulisi ensinnäkin jakaa kaikkien työnantajien kesken.
Kustannus ei voi jakautua vain isän ja äidin työnantajille, vaan kaikille.
Hyvänä vaihtoehtona pitäisin maksun keräämistä osana työntekijän sosiaaliturvamaksua,
joka pidätettäisiin palkasta. Mutta myös yrittäjän eli työnantajien on
hoidettava osansa.
Yhdyn eduskunnan Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan
puheenjohtaja Tarja Filatovin (sd.) näkemyksiin siitä, että naisten ja miesten
palkkakehityksen eroja on kyettävä tuomaan paremmin esille myös
työpaikkatasolla. Luottamushenkilöiden tulisi päästä tarkkailemaan
työntekijöiden palkkakehitystä, jotta mahdolliset epäkohdat kyettäisiin
nostamaan esille ajoissa.
Myös työmarkkinajärjestöillä on suuri vastuu ja myös mahdollisuus
puuttua työelämän tasa-arvokysymyksiin. Ihmettelen vain, miksi tasa-arvoasia ei
tunnu olevan työmarkkinapomojen miehisen joukon neuvotteluissa asialistojen
kärjessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti