Sote- soppaa lusikoimassa

Hallituksen keittämä sote-soppa on porissut jo kohta kaksi vuotta. Maakunnan miehen Petteri Orpon johdolla saatiin vihdoinkin jotain paperille.

Kataisen kuuden puolueen hallitusta ja keskustaa yhdistää pyrkimys uudistaa palveluita. Tehtävä ei ole helppo, ei millekään puolueelle. Jatkossa ei kuitenkaan voi olla niin, että terveyskeskuksen lääkärille on viikkokausien jonot.

Ei voi olla niin, että joka kolmas lähihoitaja kokee työnsä niin kuormittavaksi, että pohtii alan vaihtoa. Ei voi olla niin, että potilasta ja hoidon aiheuttamia kustannuksia pompotellaan perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon. Eikä voi olla niin, että sosiaalitoimi ja terveydenhuolto toimivat irrallaan toisistaan.

Hallituksen tavoite lähtee aivan oikein siitä, että kuntatason terveyskeskusten sekä sairaanhoitopiirien raja-aitaa pyritään madaltamaan. Niin ikään kannatettavaa on, että sosiaali- ja terveystoimea sidotaan tiukemmin yhteen. Se on asiakkaan etu.

Sitten tulee kuitenkin iso mutta. Keskustan ja hallituksen ajattelu eroaa monissa perustavanlaatuisissa asioissa. Lisäksi useat asiantuntijat tyrmäävät nyt jo kerta toisensa perään sinipunahallituksen suunnitelmat. Soraääniä on myös kuulunut hallituksen sisältä.

Hallitus lähtee pelkästään siitä, että nykyinen kuntarakenne on väärä. Sitä muuttamalla, päätösvaltaa keskittämällä ja kieltämällä kuntien välinen yhteistyö kuntien taloudet ja palvelut olisivat turvatut.
Kuntaliitosten vauhdittajaksi hallitus on valjastanut kaikki kuntiin kohdistuvat uudistukset, myös sote-uudistuksen. Näin kurjista ainespuista Orpon työryhmän oli mahdotonta rakentaa uudistusta, jolla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut aidosti paranevat.

Mitä Orpon työryhmän linjaukset merkitsevät Turun seudulle? Työryhmä toteaa selvästi, että ”yksi keskeinen kriteeri on, että yhdellä työssäkäyntialueella voi olla vain yksi sote-alue ja vastuukunta”.
Käytännössä Turusta käsin junailtaisiin ainakin Kaarinan, Liedon, Maskun, Naantalin, Nousiaisten, Paimion, Raision ja Ruskon kaikkia sote-palveluja. Kuntarakennelakiesityksessä ne on nimetty Turun yhdyskuntarakenne- ja työssäkäyntialueiksi.

Turku siis toimisi isäntänä ja muut renkien lailla ostokonttorina. Tätä näkemystä vahvistivat lainvalmistelua toteuttavan työryhmän puheenjohtajan Kirsi Paasikosken (TS 13.5.) kommentit. Taustalla on siis vahva keskittämisen pyrkimys.

Kuten kaikki tiedämme, Turun lähikunnissa kuntaliitoksiin Turun kanssa suhtaudutaan penseästi. Suurimmassa osassa näistä kunnista on sinipunainen johtoporukka. Heidän näkemystään oman kotikunnan tulevaisuudesta ei näytetä arvostettavan.

Tulemmeko siis näkemään kunnon ottelun, jossa maakunnan kokoomuslaiset ja demarit ovat napit vastakkain turkulaisten puoluetovereidensa kanssa?

Keskustan vaihtoehdon, kotikunta-maakuntamallin ydin on kuntien välisessä tasa-arvoisessa yhteistyössä, jota rakennetaan maakunnan kokoiseksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. Siellä päätökset tehdään yhdessä. Palveluiden säilyminen riittävän lähellä turvataan lailla. Muista kunnan palveluista vastaa oma kotikunta.

Keskustalle sosiaali- ja terveyspalvelujen hyvä järjestäminen ja suomalaisten luottamus julkisiin palveluihin on itseisarvo. Kataisen hallitukselle ne toimivat suurkuntia maalailevan kuntauudistuksen keppihevosena.

Potilaiden turvallisuus, asiakkaiden tyytyväisyys ja henkilökunnan jaksaminen ovat jääneet hallituksen hankkeessa valtatavoitteiden jalkoihin.

Kaikkiaan terveydenhuollon rakenteiden varjoon on jäänyt muutama muu varsin tärkeä asia. Ensinnäkin sote-sopasta on hyvä siivilöidä esiin myös se lyhenteen toinen osa: sosiaalitoimi. Nyt olemme keskittyneet lähinnä vain terveydenhuoltoon.

Lisäksi palvelujen rahoitus on jäänyt täysin kellareiden pimentoon – miten tämä kaikki jatkossa rahoitetaan? Myös terveydenhuollon henkilöstön arjen tuskailu toimimattomista tietojärjestelmistä ja tilastointiviidakosta on otettava tosissaan.